Kirje 1907-9-29, Helsinki

R.K. ”Hyvää huomenta äiti ja pienet nupukkamme. Olen näkevinäni taas teidät yhdessä läjässä. Wienon hätäisenä ja iloisena kirjeen tultua. Weikon totisena kuuntelijana ja Kertun avuttomana lemmikkinä sekä äidin kaipaavan onnellisena sieluna ympyröitynä keskuksena. Tuota sädekehää tervehdin minä myös ilolla, vaikka täytyykin se tehdä täältä asti.On sunnuntai, kun tätä kirjoitan Pennanen on kokouksessa ja Alkiohan on meistä eronnut. Hän on sitä paitsi Laihialla. Moni muu edusmies on kotimatkalla, vaan minusta se tuntuisi turhalta, kun ei kumminkaan saisi olla kuin pari päivää, joten olen päättänyt olla marraskuun alkuun, jotta sitten saan olla kolme kuukautta luonanne.
Malta nyt hoitaa itseäsi ja pitäkää sitä Miinaa niin kauan kuin saatte. Oletteko te sen amman saaneet tulevalle vuodelle? Minkälaisessa terveydessä siellä on emäntä? Eikö se tykännyt huonoa, kun minä komensin, ettei se saa ruveta hyppäämään navetan ja kodin väliä. Minä kirjoitan tässä parin päivän perästä taas ja lähetän Jennille rahoja. Kirjoittele nyt minulle usein, kun saatat vaivatta voida istua ja onhan se mukava saada muutama sana seljälläänkin. Eikö siellä Wieno ole touhussa kirjoittamaan isälle vaan onko se ruvennut epäilemään taitoansa. Mitään erikoisempaa ei tänne kuulu minulle ja muut kuulumisethan näet sanomalehdestä. Hyvästi taaskin. Sydämelliset terveiset teille kaikille. Kyöstiltäsi”