Kirje 1910-4-17, Nivala

R.K! ”Kiitos kirjeestäsi. Kuulehan, kun minusta tuntui vähän pahalta, kun sanoit, jos me elämän mukavuutta pidämme tärkeimpänä ja silloin kiellämme koulun. Minä en puolestani kiellä koulun ottamista, en etsi elämän mukavuutta. Meillä on jo neljä pienokaista, joiden maallisestakin tulevaisuudesta meidän on jo huolta pidettävä. Ja se on minun tärkein tehtävä ja päämääräni, että pienokaisistamme kasvaisi Jumalalle ja isänmaalle kelvollisia ja uhrautuvia työntekijöitä. En soisi, että heidän tiedonjanoinen henkensä täytyisi tukehuttaa varojen puutteessa. Sen tähden en ole vastustaja puuhissasi, vaikka se mitä minulta veisi. Sinun kanssasi uskallan, jos Sinä katsot sen tuottavaksi. Tosi on, että se vähänen koulu, joka meillä oli, oikaisi talouttamme oikeaan suuntaan.Tuo sikojen kasvattaminen väikkyy mielessäni niin kuin ennen oma meijeri. Mitä Jenny tuumasi kirjeessään. Emäntä ei hyvinkään ole vastaan, jos vain ei tarvitsisi rakentaa. Se Kankaan tupa on Jennyn tuulentupa. Hän on sitä kuvitellut omakseen. Näin, että tuumasi tuvan suhteen koski häneen. Viime yönä sika antoi 8 porsasta. Ne ovat kaikki hyvin sukkelia ja emä suosii niitä. Sarjan Iitan kanssa olimme sen karsinassa, sillä se ei näyttänyt oikein niistä ensin välittävän. 1/2 4 menin minä viemään ruokaa, silloin olivat kaikki yhdessä nipussa. Saa nähdä onko niillä onnea kaikilla. Emäntä rupeaa nyt heti olemaan paadissa: meijerin happokamariin asetettiin se punkka. Eilen oli hän siinä ensi kerran. Emannuuden hän tahtoo pitää siis en enää pyri siihen niin kauan kuin emäntä on seisaallaan.
Me menemme Mehtälään, ettei tarvitse niitäkään palkkoja maksaa kenellekään. Tähti ei ole ollut sitten yhtään kertaa sairaana, kun Sinulle kirjoitin ja veli jo tuumasi, että se alkaa vähän ruveta täyttymäänkin, joten emme enää ole huolissamme. On tosiaan mukavampi, kun Junnu on täällä, viime viikon lopulla palvattiin lihatkin ja kaikenlaisia Sinun töitäsi voimme hänellä teettää.
Ota vain useampia niitä täkin päällisiä, sillä täällä se vain nousee vaatteen hinta ja jos koulu tulee niin silloin tarvitsemme ja vieraiden käyntikin suurenee. Nyt on päivä jo kulunut ja kaikki jo nukkuvat. On niin rauhaista. Se tuttu kosken kohina kuuluu, sillä tänään se pääsi jääkahleistaan vapaasti virtaamaan. Rakas Kyösti nyt justiin pisti ikävän paikalta, sillä istun kamarissasi ja olen luonasi. Tulin juuri sikanavetasta: Siellä emä makasi ja porsaat kaikki teuhasivat syömässä. Kyllä se emä pitää niistä possuistaan. Siellä palaa lamppu öisin, kyllä ne kaikki ovat terveitä. Saisitkohan sinä niitä vanhan ompelukoneen neuloja, sillä Mehtälään veisimme sen sitten muassamme. Panen tämän vieraan kirjeen Sinulle, niin näet minkälaista meiltä kysytään ja mitä vastaat. Hyvää yötä. Täällä on täyttä kesän tuloa, ei öisinkään kylmää enää. Lapset nousevat. Weikko odottaa isältä korttia. Jumala suojatkoon isää ja Hän antakoon siunauksensa, että saisimme isän terveenä kotiin odottavan eukkosi ja lastemme luokse”