Kirje 1912-5-10, Nivala

Kaivattu isä! Kiitos kirjeestäsi! Nyt on lämpimämpi ilma, hiukan on kylmännyt. Kävin eilen Mehtälässä. Menin Roivaisen kyydillä. Roivainen rupesi viskelemään kauroja kuohkeisiin peltoihin. Oli niin hauskan näköistä ja ilmakin oli niin lämpöinen. Nanni siellä näytti hyvin pärjäävän eikä sanonut yhtään olevan ikävän. Eno siellä hakkailee halkoja ja korjailee aitoja. Janne ja Timo hajottavat saveja. Tuntuuhan ne vähän epäilevän niitä Timon päiviä, ettei ne aina taida olla niin säännöllisiä ja arvalivat mahtaneeko se hajottaa hyvästi. Tekihän minun mieleni käydä Takanevalla, vaan kukapa minua olisi opastanut, niin en mennyt. Iisakki arveli, että tällä viikolla tulee murtajalla Korpihaka ajetuksi, jos vain Samppa saa joka päivä niin paljon kuin eilen sai. Sontatunkiot siellä Savimäenpuoli varvilla on levitetty ja ne ovat niin jäässä, että aivan pitää kuokkia irti. — Älä nyt kotihuolilla kovin rasita itseäsi. Kyllä me täällä koetamme ponnistaa, minkä voimme ja kylvönkin saamme oikeaan aikaan, jos vain ilmat ovat suotuiset. Se Emma tulee nyt pyhänä piian kaupantekoon, saa nähdä onnistuuko. En jouda enempää, kun Kaino on jo yläällä. Lämpöinen tervehdys omiltasi”