Kirje 1914-3-10, Helsinki

R.K. Kiitos kaivatusta kirjeestäsi. Vastailen siihen kohta kohdalta. Tapata se pienempi sika. Isomman kanssa olet ehkä vähän hätäinen, sillä sen porsimiseenhan on vielä 2 kuukautta. Se on astutettu 7 pv tammikuuta siis toukokuun alussa voimme odottaa porsaita. Kuusamoon lähetin kuitin rahoista. Sikalan kellari täytyy ajattaa tyhjäksi jollakin miehellä. Ransu tietää menettelytavan, sillä hän ajoi viimein. Mitä niiden hirsien katkasemiseen tulee, niin ne saisi katkaista 7 tuuman vahvuudelta latvasta. Toisin sanoen niin pitkiä, kun saa siihen vahvuuteen. Jos niissä on niin pitkiä ja kantavia, että niistä saisi 13 metriä eli 7 syltää, niin saisi haalata sellaisina. Ne ylettyisi pääseinälle navettaan. Tämä edellyttäisi, että puut olisivat suoria. Nekin saa tuoda siihen rakennukselle. Sahallakin tarvitaan, vaan minä ajattelen, että viedään rippeet sitten sahalle, kun ensin on salvattu. Muistaakseni oli se Matti saapa niin kuin olet maksanut. Niitä latvoja saisi viedä kuorman aidaksiksi sinne Korpihaan nurkalle. Kyllä Samppa ja Iisakki tietää sen paikan, josta hevoset karkasi monesti. Seipäitä myös sinne, vaikka ne kerkeää keväämmälläkin. Kumminkin olisi hyvä kelin aikana ne viedä. Eno saisi terottaa niitä muutaman sadan heti, että saisi siirtää kärryillä.Oikein teit, kun et ottanut Olgan sisarta. Eiköhän siellä Toivon suolia ala kehrätä nälkä. Siellä vintillä on korissa vahvat varret, joista luulisi tulevan Weikolle. Ne ovat liian vahvat, vaan ei Karvarin Eelu ota kuin 25 penniä, kun se vähän vuolasee ne ohuemmiksi. Luulen niistä tulevan vaikka eivät ole isot. Ne on leikattu varren muotoon, vaan ovat taittamatta varren muotoon..
Korjattavista ladoista Takanevalta kai onkin heinät kaikki paitsi yhdestä. Saahan sen vetää senkin, vaan ei sillä kiirettä ole. Jos on aikaa tai välipäätä hirren ajolta niin sonnan ajo maantien taka on tärkeä. Sen tulvan viemän ladon en luule olevan niin vähänä, kun sanovat, ellei sitä ole talvella varastettu. Jo kesällä sen sanoivat olevan lanttoina, vaan kun kävin katsomassa, niin suurin osa oli jäljellä. Oljetkin saisi noutaa alusrehuksi kotiin. Hirret saisi viedä Takanevalle, jos lattia ja osa hirsiä ja vuolet on jäljellä, vaan jos niitä on mitättömän vähän kuten ovat sanoneet, niin viepi Joelle sen ison ladon lattiaksi. Ne on pantava sisään, sitten kun heinät noudetaan, ettei vie tulva. Antaa niiden latojen ajon vielä olla.
Maksa sille Markulle se 50 markkaa, jos näet. Älä pane nyt pankkiin vaan maksa sille Kotilan Sampalle pankkipäivänä 1/2 vuoden korko. Sano, että olen käskenyt puolivuosittain maksaa ja kysy paljonko siitä menee. Wielä ei ole oikea aika, vaan sano, ettet halua pitää takanasi ja on turha panna pankkiin. Tämän voit myös jättää sillensä, jos tahdot ja silloin on kai paras panna pankkiin. Ajattelen, jos se on sinulle vastenmielistä. Oikeastaan se tulisi viedä emännälle itselleen. Ratkaise siis itse tämä asia. Nyt luulen vastanneeni kiireellä kirjeeseesi ja vähän isännöinytkin. Eiköhän liene tuolle Sampallekin pidä antaa, vaan sano vähän epäröiden sen tekeväsi, kun otot karttuvat kerralla niin suuriksi. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”