Kirje 1914-4-1, Helsinki

R.K. Kiitos kirjeestäsi. En ehtinyt kirjoittamaan eilen. Fiia Saalastikin on ollut täällä tämän viikon, joten olen puolittain vuokralla ja muutenkin on tavaton kiire ollut, kun oli tuo puoluekokouskin. Koetan nyt vastata kirjeisiisi. Kun olisin siellä, niin olisi Kemi saanut heiniä, vaan nyt olet tehnyt oikein, kun et summakauppoihin ruvennut. En moiti kauppoja, mitä olet tehnyt. Ensimmäissä pyydän, että lähetätte heinänsiemeniä 1000 kg kauppias Ilmari Tuhinolle Lahteen. Ne on seulottava hyvin ja pantava kunnollisiin säkkeihin. Käske Iisakin käydä ostamassa säkkejä ja viedä asemalle. Tyhjät on punnittava ensin, että saa heinänsiemenen painon. Se meidän vaaka ei ole tarkka. Käske Junnun käydä katsomassa Juholalla vaakojen hintoja 500 kg vaakan, sillä sitä tarvitsemme aina. Mahdollisesti Jokisaaressa olisi myytävänä kunnollinen vaaka, jolloin saisi halvemmalla. Jos löydät siitä ikkunan alta laatikosta todistuksen niiden heinäsiemenien laadusta, jonka on antanut Turun siementarkastuslaitos niin lähetä se minulle. Samoin myös rahtikirjan ote. Rahti maksetaan Lahdessa. Toimittakaa tämä niin pian kuin voitte saada puhtaaksi.Nyt on kai puheltava heinäkaupoista. Lienette Kemiltä saanut siitä 3000 kg rahoja. Se on paras panna oudoille jälkivaatimuksella, sillä voi niissä olla veijareitakin joukossa. Paras on aina sopia maksutavasta edeltäpäin. Kyllä te saatte hajallaan niitä Korpihaan heiniä myydä 6 pennillä kilo Ylivieskaan, jos ei kerran kotonakaan 5 penniä enempää saa. Kotimyynti on sittenkin paras. Tiedän kyllä, että siellä ladossa on keveitä heiniä, vaan kyllä ne isoissa suovissa painavat. Oikein teit myös kun parhaista Takanevan timoteistä vaadit 7 penniä kilolta. Kyllä te pärjäätte siellä hyvin, kun on Junnu, kun ette arastele ettekä hätäile. Suomessa ette halunne myydä arvokkaampia heiniä.
Pane vain se Ruhkala pois, kun se on sellainen raukka, ettei joudu ajallaan matkaan. Kyllä siellä Junnu kasakoita löytää, jos tarvitsette. Kumminkin ajattelen, ettei Hilkallakaan tarvitse silloin kiskottaa, kun kelit tulee huonoiksi. Se on oikein, että se tunkio ajetaan niin visuun kuin suinkin. Pitäkää Eetua kasakkana, jos se haluaa olla. Käske Junnun käydä tasaamassa niitä tunkioita. Samoin voisi myös katsoa ja sopivassa ajankohdassa auttaakin tunkiolla, jos se on välttämätöntä. Tätä ainoastaan, jos muilta toimilta joutaa. Pidä sitä nyt todellisena apunasi, joka katsoo ja käskee ja tekee sellaista missä tarvitaan. Onko se Iisakin Toivo vielä Aittoperällä. Käske Junnun arvostella piisaako ne pärepuut. Muita puita on kovasti sen kyllä takaan. Kun viedään heiniä Ylivieskaan niin sopisi kysyä sahoilta rimoja ja tuoda tullessaan. Siellä täytyy olla Junnun mukana arvostelemassa, jos niitä on kattorimoiksi. Myös voisi tuoda pätkiä niittylatoja varten, kun on siinä Savimäen luuvassa, jos niitä on saatavana.
Mitä siihen Salakkaan tulee, niin sen hintaa en voi täältä määrätä. Jos pitäisi tappaa itselle. Onko se sonni hyötynyt, jota Sikosessa käytettiin. Tappaa senkin pois, jos ei hyödy. Woisithan Niemelältä kysyä, mitä se maksaisi. Onko Huilu tiine. Katsokaa viime vuoden maatalouskalenterista, milloin se astutettu. Se on varmasti yläällä siellä.
Kun en muistanut, vaikka aijoin ostaa apteekista vähän rehukalkkia, niin käske Junnun ostaa ja antaa noin lusikallinen päivässä appeissa niille varsoille, että luusto kasvaisi. Jos sinulla rupeaa varoja kertymään, niin maksa kunnan verojakin, sillä ei siitä muuten selviinny kuin maksamalla. Jos Kemi sinun telefoneeraamistasi odottaa, niin sano, ettei myydä kuin kilokaupalla. Siinä ei häviä kumpikaan. Tehkää vain kauppoja, kun ette vain omaa tarvetta myy. Paljon luulen teillä liikoja olevan. Jos viedään asemalle, niin käyttäkää myös vieraita hevosia apuna. En nyt aivan tärkeää muista. Kuopioon menomme on niin varmaa, että olen luvannut sinne puhumaan, joten saan matkarahat ja sinun täytyy lähteä kuuntelemaan. Siellä on myös suuri karjanäyttely. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”