Kirje 1915-3-16, Helsinki

R.K! ”Kun junan lähtöaika oli muuttunut, niin myöhästyin eilen postijunan lähdöstä, niin sait päivää enempi odottaa kirjettä. Työmme on alussa ja kortteerin olen myös saanut. Asun samalla paikalla, jossa kävin kymmenen vuotta sitten. Silloin oli tässä puutalo, nyt on 5-kerroksinen kivimuuri, jonka ylimmässä kerroksessa asun. Tämä on oululainen perhe. Mies lukee lääkäriksi ja rouva on opettaja. Olen kuullut myös pienen lapsen ääntä, joten semmoinenkin on muistuttamassa sinun vierustoveristasi. Joko lie se vieressäsi. Toivon sydämestäni kestävyyttä ja reipasta mieltä, olipa kummin hyvänsä.Mitään kummempaa ei tänne kuulu. Parina päivänä on ollut suvi ja nyt on niin kova tuuli ja pyry, etten mokomampaa ole täällä nähnyt. Tein hullusti, kun jätin kanilakkini kotiin. Palton mitat annoin eilen, kun vettä satoi, nyt tuntuu se jo liialta. Olepa hyvä ja lähetä minulle Juhani Leppälän kirja ”Maatalousopetusta kansakouluihin”. Se on siinä pöydälläni, siniset kannet. Toiseksi voit pistää O. Rankamaan pienen valkeakantisen vihkon ”Työperiaatteen soveltamisesta koulujen opetusohjelmaan”. Ne ei ristisiteenä paljon maksa.
Kun pojat menee ajamaan Sikosesta sitä latoa Joelle, niin saavat syödä Joella savimiesten kanssa ja syöttää siellä hevoset, niin ei tule joutavaa tyhjänä ajoa. Jos saviaminen ei sillä voimalla lopu, niin pane vielä Toivokin laumaan. Ensi viikolla saa Wiktori ja Iisakki nostaa ne ajetut ladot joella ja luuvan luona. Sitten saat Iisakinkin panna pois, jos haluat. Anna kumminkin olla koko viikko ja luoda santaa pojille, jotka saavat ruveta sitä ajamaan. Wiimeiset jäät on myös ajettava ja pantava kellariin. Muraa ajetaan Muhjalan luota sivuille ja päälle kovasti. Muistuta pojille, että menevät rukiinolkia–”