Kirje 1917-11-1, Nivala

”Rakkaimpani! Täällä on tapahtunut semmoista, että postista maanantaiaamuna 5-6 välillä on varastettu 5000 mk. Se oli pitänyt tapahtua näin, että neiti kävi 5 aikaan tyhjentämässä postilaatikon ja heitti ovet auki Haapajärveltä tulevaa postia varten ja meni nukkumaan. Neiti ei muista oliko kassan avain suulla vai kaapin päällä. Neiti raukka on kuuleman mukaan kovasti hermostunut ja tahtoo kaikki sekaantua. Kulkee kaikenlaisia huhuja. Varkaista ei ole kuulunut mitään.Meillä oli lahti 4 lehmää ja kolme nuorta hävitettiin, sillä lampaat eivät tulleet tähän. Isoa sikaa ei saatu vielä pois, kun karjanmyyntiosuuskunta ei nyt ota vastaan. Perjantaiksi pyydän Pirttiperän Antin ja Tolpan Jussin nämä viimeiset lahtaamaan, vaan nyt käypi, kun Ylivieskasta ei ole kuulunut mitään. Täytyy sinne soittaa.
Tunnun niin hajanaiselta, kun on monenlaista hommaa. On meillä suutarikin ja nyt alkaa vapaaviikko. Mehtälän väki on vielä viikon siellä. Tyttöjen vapaaviikko tuumittiin siten, että Elina, Hanna ja Miina ovat yhdessä Iidan kanssa niin pääsevät kaikki tytöt yhtä aikaa pitämään vapaaviikkoa. Auraaminen jää kesken jos Söderlund heti lähtee ja kyntö kotona on kesken ja Samppa pyytää nyt vapautta, näistä en vielä tiedä. Nyt 1. päivä pitäisi Anninkin lähettää hakupaperinsa Haapavedelle niin on siellä pyydetty. Olen puhunut emännän kanssa tästä ja hän hyväksyy, jos Anni pitää koulua Kalervolle ja Kainolle. Kyllä tämäkin on yksi sekava vyyhti ja meidän mielestämme niin selvä. Eemelille puhuin vaan hän oli umpinainen. Sanoi pyytävänsä 400 mk, jos tulee. Iisakki ei hyväksy. Eemelin ja Sampan kanssa en ole vielä keskustellut. Eemeli sanoi odottavansa siksi kun tulet kotiin. Wienon koulu käy entistä vauhtiaan. Hirvoset ja matkalla Savossa. Sianporsaat ovat vielä kaikki noutamatta. 2 vietiin Lanterille. Perin 40 mk. Menekkiä ei tunnu olevan.
Nousin kirjoittamaan tätä aikaseen, kun ei tahdo ihmisten ylhäällä ollessa tulla mitään. En jouda enempää, sillä pitää joutua tupaan katsomaan ylösnousua ja einettä hommaamaan. Jumala sinua suojatkoon kaikissa töissäsi Kaipaava omasi. Ei mitään valtakirjaa ole tullut. Mehtälän Mikko on kuolemaisillaan”