Kirje 1917-6-16, Nivala

Rakkaimpani! Wieno kirjoitti Pirttiperästä, että hänelle laulettiin nimipäivänä neliäänisesti ja hänellä on siellä hyvä olla ja nälkä usein. Siis isä parhain on voitettu. Minua hiukkasen väsyttää, kun olen ollut päätallissa ison emon luona. Se nyt lahjoittikin 15 porsasta. Kaksi porsasta olivat heikompia, vaan annoin lämpimän kylvyn niin tulivat aivan voimakkaiksi. Se vain on ikävä, kun emolla ei ole nisiä kuin 12 miten saada niille nyt ruokaa kaikille.Kiitos kirjeestäsi Weikko kipaisi sen hakemassa. Voi miten ilolla sen ottaa vastaan. Tuo Ansti se on minusta niin ikävä, kun se aivan puhuu, että hän on niityn aikaan asti ja vielä siitäkin eteenpäin. Nyt minä käsken Iisakin esittää, että hän menee urakkaan. Tiili Kustikin kävi kauppaamassa velkaansa maksamaan ja Iisakki sanoi, että saa tulla. Ei hän kumminkaan ole kauan.
Tämä jäi illalla kesken, kun Katri alkoi huutaa. Hän on ollut levoton koko yön. Olisin mielelläni mennyt emoa vahtaamaan emäntätädille avuksi, sillä hän aikoi olla siellä yön, vaan en päässyt käymäänkään. Ja vahinkohan siinä tuli. Emo makasi kaksi porsasta. Emäntä ei ollut mitään voinut. Käskin ottaa Hannan avukseen, vaan sittenkin siinä niin kävi. Emäntä oli kovin huolissaan vaan lohdutin, etteihän emolla ollut nisiäkään niille kahdelle, vaikkakin se minua harmitti kovasti, vaan enhän voinut olla lohduttamatta, kun hän oli niin kovin suruissaan. Nämä ensimmäiset vuorokaudet täytyy olla aivan vahtimassa. Liminkalaisen emon yksi porsas tuli niin kummalliseksi. Jalat sillä on kankeat ja pöhössä ja kyntösen yläpuolelta paisunut oikein korkeiksi jupuloiksi. Kyllä porsas syöpi vaan sairaalta se näyttää. Olemme aikoneet sen elää vielä, jos se siitä tointuu, kun kerran syöpi.
Tänään menen Olkkosen luokse täyttämään ruokalappua. Sen vaan sanon, että kyllä se lisää työtä ja huolta se uusi järjestys. Vaan täytyy koettaa. Aiomme punnita tarkalleen 300 gr joka henkilölle, miten näyttää piisaavan ja sitten lisäämme kaurajauhoilla. Tänne on huhuiltu, että on tehty maailmansodassa välirauha. Voi, miten iloista se olisi, jos olisi totta. Ihminen suree ja iloitsee vaan Jumala johtaa. Hänen kädessään on kaikki.
Niin kovin kylmä ja kuiva tuuli puhaltaa emmekä saaneet kastetta, jota niin hartaasti luonto kaipaa. Emme isä tule sinne kyllä Wieno toipuu, vaikka olin niin varma sinne tulosta, että ostin kesäsakettikankaan Wienolle ja matalat kengätkin olisimme saaneet ja Anni-täti aikoi ommella hänelle lakin, sitten olisimme olleet valmiit isän luo tulemaan. Waan koska Wieno toipuu ei tarvitsekaan lähteä. Kyllä se olisi mukava, kun isä joskus saisi pistäytyä kotona. Pärjään hyvin rahasta, joten ei tarvitse huolehtia ja tietysti ilmoitan heti pulani sinulle ennen kuin menen kassoja tai säästöjä avaamaan. Sain meijeristä 132 mk 55 p. Täällä on isännät sanoneet, että meijeritili pieneni, kun Sinä olet poissa. Toissa iltana on pidetty meijerillä kokous, jossa on päätetty, että jos voin hinta ei nouse 8 mk, niin meijeri seisotetaan Siellä on kuulunut semmoistakin, että maalaisvoistakin on joku saanut 7 mk 20 p/kg ja Sikosen isäntäkin tuumi, ettei kannata kulettaa meijerissä, kun pyttyvoillakin saa enempi. Sanoivat paikkakunnan köyhätkin maksaneen 5 mk/kg. Tulipas tätä taas pitkästi ja huomenna taaskin kirjoitan. Lämpöinen saunaillan tervehdys isälle eukoltasi”