Kirje 1918-11-7, Nivala

Rakkaimpani! ”On niin kovin ikävä, kun se uusi pumppu ei toimi. Sieltä ei tule vettä, eikä tahdo pysyä päälyvesi, kyllä minä en ymmärrä enää, missä on vika. Iida sanoi sen menneen pilalle, kun miehet rupesivat sieltä ottamaan. Tytöt kantavat nyt taas kaiken veden uudesta navetasta. Iisakki oli pyytänyt Hihnalaa katsomaan, vaan ei hän ole vielä tullut. Tosin hän katsoi silloin, kun oli sähköjä panemassa, vaan ei ollut ruuviavainta ja hän aikoi pian tulla. Silloin tuli vielä vähän vettäkin. Wienolta terveisiä. Hän voi jo vähän paremmin. Töistä en puhu sillä aion käydä tänään katsomassa ja kirjoitan sitten. Tervehdys omaltasi.”Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Toimin heti niin kuin käskit töiden suhteen. He olivat Korpihaalla kahdella parilla auraamassa ja Sampan pari tulee nyt perunamaata muokkaamaan. Se Tervolan Jaakko rupesi kasakaksi, kun olit luvannut ja näyttäähän työtä olevan. Kyllä se Tervolan Matti on hyvä työmies. Sen näkee kun kaukaa tarkastelee. Kävin Hakolassa katsomassa sitä uutta vainiota, kyllä oli muuttanut muotoaan. Kauniit olivat ne sarat. Oli minulla toinenkin asia käydä. Samppa oli heittänyt ruuviavaimen lautaladon kynnykselle ja nyt sitä ei ollutkaan siellä. Erkin kuokka oli siellä ladossa vaan ei Erkkiä näkynyt. Keskiviikkona hän siellä oli vaan ei torstaina. Ja niin tulikin epäilys eiköhän ruuviavain joutunut Erkin taskuun. Tietysti heti kysyn, kun ensi kerran näen hänet.
Seppä Wierimaa oli tuossa myllyllä. Pyysi häntä katsomaan meidän pumppua, sillä emme vielä ole saaneet sille mestaria, joka sen korjaisi. Lempi tuli juuri ja kun saataisiin pumppu kuntoon, niin saisi kolmas tyttö ruveta vapaaviikkoa pitämään. Hilja ja Nanni ovat nyt. Keskiviikkona he tulivat Mahtälästä niin kuin tuumattiin ja kaikki kävi hyvin.
Lahti toimitettiin maanantaina, sillä lahtari ei joutanut muuna päivänä tällä viikolla. Pukkikin nyt lopetettiin ja me otettiin lihaa, ei se pahaa ollut, vaan annoin sen kumminkin köyhille. Miten se oli niiden nahkojen kanssa. Lähetetäänkö ne sinne H:järvelle. Annapas ohjeita!
Olemme kirjoittaneet melkein joka päivä Wienolle ja hänkin on kirjoittanut, sanoo toipuvansa. Aino Kontio oli käynyt katsomassa. Kyllä Wieno jo suvaitsis niitä opettajan omaisiakin käyvän siellä, sanoi kaipaavansa seuraa. Voi miten hauska, sillä päättelen tästä, että hän vahvempi ja parempi.
Pokelan Maikki puhui, että tämä postineiti hakee uuteen paikkaan. Ja hän ei saattanut tulla kysymään sinulta neuvoa, voisiko hän saada tämän postinhoitajan paikan. Voi Maikki raukka. Olkkonen puhui siitä velka-asiasta, sillä hän on ostanut sen maan. Käski sinun heti vastata tähän. Voisitko lainata vai toisinko järjestetään? Posti lähteekin täältä kello 7 aamulla, joten kirjoittamista ei saakaan heittää aamuksi. Menen nukkumaan. Jumala suojatkoon sinua”