Kirje 1918-5-18, Helsinki

Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Osta heti kunnollinen separaattori ehdolla, että sen myös heti saat. Luulen, ettei joudeta ajamaan sieltä maitoa, joten sen pitäisi olla tarkoitustaan vastaava. Nykyinen on vahingoksi. Juholan mukaan panin kirjeen, vaan minusta tuntuu, kuin et olisi sitä saanut.Eilen oli Samppa luonani. Jaoimme ruokia. Hän on ollut kynsiskelemässä sängyssäsi 3 yötä ja näyttää lakanat siltä kuin olisi maannut siinä kauankin. Tupakkaa hän vetää hurjasti, että täytyi lakana vetää pään yli. Saa nähdä pääseekö hän lomalle. Nivalan esikunta oli merkinnyt punaiseksi hänetkin, joka vapaaehtoisesti lähti eikä liene ollut jäsen sos.dem. yhdistyksessä moneen vuoteen. Minua loukkaa tämä Sampan puolesta. Kotiin hän kaipaa. Ellei pääse lomalle, niin koetan minä vielä. Teodori lurjuskin, joka karkasi, näytti olevan joukossa, vaan en ollut näkevinäni. Wilkuna kuuluu myös olevan kuularuiskukomppaniassa. P.Kallunki on myös joukkojen mukana aseettomana. Kotiin oli luvattu, vaan joukkoa hän seuraa.
Lähetä se Wieno ajoissa Ouluun. Maksa myös opettajattarelle matkat ja kulut, vaikkakin hän kotiaan kohti on menossa. Ehkä on paras, että hän yrittää yhteiskouluun, että olisi toisille turvana aikanaan. Minusta tuntuu siltä, että meidän täytyy ottaa Weikolle ja Kertulle ohjaaja syksynpänä, että pääsisivät I luokalle. Kenties meillä on syksyllä koti siellä, sillä minulle on ilman omaa aloitetta jo tarjottu sitä paikkaa, josta mainitsin. Ja kyllä minun täytyy päästä tästä eroon, samoin myös eduskunnasta, sillä minä en jaksa sulattaa kaikkia ryhmän harrastuksia, vaikkei vielä erittäin vakavaa erimielisyyttä ole ollut. Kotiin en pääse. Jos sekulia ja kauraa jää, niin myy siemeneksi elintarvehallitukselle tai puutteen alaisille. Kunhan ryynikaurat säästät. Sydämellinen tervehdys teille kaikille. Kyöstiltäsi”