Kirje 1918-7-9, Nivala

Rakkaimpani! ”Kiitos kortistasi. Onpas siellä suuri kartano. Nyt meillä on seppä. Hän ei jouda olemaan kuin tärkeimmät hommat, sillä hänellä tulee maanjakohommat. Nyt juuri tuli Annille kutsu tulla Ouluun heti. Hänen veljensä kohtalo on päätetty ja tietysti hänelle pahin tuomio. Woi Kyösti rakas, miten tuntuu kamalalta. Annoin Annille kyydin, että hän pääsee sinne. Voi kamalaa, miksi näin piti hänelle käydä, niin Jumala sen yksin tietää. Wiljamaan Kusti on myynyt talonsa Hämäläiselle 80,000 ja siihen kauppaan kuuluu puolet tämän kesän sadosta. Näin on minulle kerrottu.Kuule tule kotiin. Täällä muutamat aikovat mennä niitylle ensi viikolla. Tule kotiin aloittamaan tämä työ. Kaikki miehet ovat myllyn työssä. Navetan parsia ei ole vielä korjattu Turnismaalla olen minä ollut tyttöjen ja lasten kanssa. Weikko on ollut Mehtälässä. Hän tänään toi Apun astutettavaksi. En jouda enempää, sillä nyt täytyy joutua lypsylle, kun ulkona lypsetään. Illalla en voinut kirjoittaa paljon, kun sen Annin lähtö oli ja päivisin olen ollut ahkerasti turnismaalla, että saataisiin se kuntoon. Jumala kanssasi. Lämpöinen tervehdys kaipaavilta omiltasi”