Kirje 1919-12-2, Nivalassa

Rakkaimpani! ”Nyt olen tehnyt Oulun matkan ja se sujui oikein hyvin. Siellä oli 3 reipasta lasta, jotka niin äärettömästi kaipaavat kotia. Kävin siellä meidän talossa. Kyllä se on resun näköinen. En usko, että sinä olisit sitä ottanut. Se on niin maalin puutteessa, että hävettää ja siellä pihan puolella kaikki niin riepatti. Waan ehkä se tuntuu mukavammalta, kun tullaan asumaan. Niitä huonekaluja en voinut vielä ostaa, kun ei niitä vielä mihinkään saa mahtumaan. Ja sen huomion tein, että kyllä se on kamala, kun pitää ostaa huonekaluja. Lanton luonakin kävin ja hän tuumi, että kyllä hän saa halvemmallakin, mutta hänellä on hampaankolossa, kun olet tupakkaveron pannut niin korkeaksi.Täällä on sadellut vähän märkää lunta, joten on miehet olleet märkänä. Savenajo alettiin. Toivonen aikoi olla aina siellä, että käy joutuummin. Olen niin iloinen hänestä. Hän on hyvä ja aina yhtä reipas ja iloinen.
Tohtorin lähtiäiset olivat olleet Kivimäellä ja siellä oli oikein juhlaillallinen. Kahoten oli Koponen sanonut lähtevänsä Nivalasta. Uusi apteekkari oli myös käynyt ja oli kauhistunut huonossa kunnossa olevaa apteekkia, kun siitä tahdotaan 275,000 mk ja hän ei voi maksaa semmoista hintaa siitä. Saa nähdä tuleeko hän tänne. Joudutan postiin. Jumala suojatkoon sinua. Huolehtien omasi”