Kirje 1920-5-30, Helsinki

Rakkaimpani! ”On sunnuntai. Kahden päivän kokemus on minulla nyt puhemiehenä. Itsestäni tuntuu, että aloitan kolmannen päivän suuremmalla varmuudella ja itseluottamuksella. Mitään erehdyksiä ei ole tullut ja eduskunta näyttää tyytyväiseltä.Kun ikkunan reijissä tuntuu olleen korkoa, niin olisi ollut pantava lankkua alle, että kynnys olisi noussut mahdollisimman ylös. No niin lienee tehtykin yleensä mikäli vatupassi siihen on oikeuttanut, kun kerran kuulitte harrastukseni. Kysy Juholalta lasia, että saisi ne seinälle. Povat on Stenrotin maalattava pohjamaaliin ennen kittausta. Sitten Jyrkän sahalta rossilautoja, joista pannaan niskojen päälle lomittaisin rossilattia. Lattian alus on puhdistettava, ettei jää mitään lastuja tai puuta lattian alle. Poissa ollessa ei panna rossilattiaakaan muihin kuin kellarin puolimmaisiin päihin. Sen Törmälän puolimmaisen salin perustuksia täytyy minun olla järjestämässä. Siihen porstuaan saisi panna myös lattian. Se pannaan rossiin kanssa kuten lämpöiseen huoneeseen. Siihen on hyvä entinen lattia punaseksi maalatut lankut. Sitten saa siihen naulata katon. Samoin kamariini katon ja lattian. Täten tulee sammalet pois kamarista ja pääsee myös lattiaa tekemään Tuvan katto pannaan sitten, kun tulen. Koeta saada toveri.
Wiivyn varmasti vielä viikon, mutta mahdollista on, että minun pitää olla pari-kolme päivää enempi täällä erään komitean työn takia. Warsat on nyt pantava sinne isoon hakaan. Itua ei saa lähteä Weikko viemään, ellei se jonkun hevosen perässä kulje irtaallaan. Muuten se tarvitsee miehen viemään. Orivarsat saavat olla siksi, kun tulen, luuvan luona vainiossa. Luullakseni ne voivat olla yötä päivää paitsi Huilua ja Riemua täytyy pitää yötä tallissa. Tämäkin riippuu ilmoista. Onhan sinulla kaksi omaa poikaa töitä järjestämässä. Peruna on saatava joutuin maahan, koska se maa on syksyllä muokattu. Lehmillä lienette syöttäneet pyörtänöt. Ryhmässä kirjoitin tämän lapun vaan kun lähetän nyt liikkeelle niin panen postiin. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”