Kirje 1921-11-12, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Olen tyytyväinen kuullessani, että ne haapajärviset ovat Kampsulaa isompia. Pelkäsin vähän Haute? on pienempi. Palkat lienevät siis suhteellisia edellytyksiin nähden, kun vain ovat lajia. Se Kampsula on ollut 10 vuotta samassa talossa, joten ei liene aivan resu tavoilleen. Kun osaisi nyt T. järjestää työt ja olot, että viihtyisivät. Kyllä minusta tuntuu, että jos olisin siellä nurkkakamarissa, niin ympärilläni olisi reipas joukko. Muistan niin hyvin, kun 22 vuotiaana asuin nuorien poikien kanssa, jolloin isäntä oli vanhin. Mutta me uskalsimme ja jaksoimme innostuneina ponnistaa, vaikka oli kiven ja hirren ajot ym. Kirjoitan T:lle, että tuntee olevansa lähempänä. Kyllä luulen olevan äkkinäisyyttä sen moottorin hoidossa. Muistathan miten kiusasin sen liikkeelle vähällä tuulella viime talvenakin.Luulen ensi talvena olevan Weikon sinua auttamassa, sillä ei ne luvut menesty. Nytkin oli ainakin kolme 5 ja yksi 4. Kalervolla ei ollut 7 huonompaa. Kertulla ja Wienolla oli ruotsissa ja saksassa 5 ja 6, mutta muuten hyvät todistukset. Ahkeruus kaikilla 10 paitsi Weikolla 8, joka tietysti johtuu muusta epäonnistumisesta eikä ahkeruudesta. Weikko kirjoitti kauniin, mutta pelonsekaisen kirjeen. Kyllä se yrittää, mutta lahjat ovat heikommat kuin toisilla. Wieno varotti, etten moiti Weikkoa, jota en tehnytkään.
Olisipa se ikävä, jos Laina ei palaisi. Luulen, että meidän pitää saada silloin uusi Iida. Eivät taida selviytyä navetassa ilman Olgaa. Tuntuu hyvälle, kun tulee se Isonkosken Jaakko sinne, sillä hän on niin varma töissään ja saat teettää vaikka mitä. Kun osaisi se karjakko järjestellä siellä navetassa. Lue työnjohtajan kirje, että näet ohjeeni. Panin sinne semmoistakin, josta lienet jo puhunut edellisen kirjeen johdosta. Mantereelle kirjoitan vähän myöhemmin. Syd. terveiset. Nyt on kiire postiin tuomaan osuuteni huoliinne. Kirjoita pian Kyöstillesi”