Kirje 1921-4-2, Helsinki

Rakkaani! ”Nyt se on tapahtunut. Maailma ei sitä vielä tiedä, mutta me olemme presidentin ja ryhmän kanssa sopineet, että minä yritän muodostaa hallitusta. Vielä en ole kääntynyt kenenkään puoleen, vaan suunnitelma on minulla valmis. Olemme sopineet siitä, että vaikenemme mahdollisimman kauan, ettei tule Lavoniuksen tapaista skandaalia. Minä pelkäsin tätä ja rukoilin Jumalalta voimaa ja ymmärrystä toimia niin kuin isänmaalle paras on, jos se eteeni tulee. Ja telefooni soi jo ennen kuin olin pukenut ja kun menin puhelimeen kutsui presidentti luokseen. Ryhmässsä keskustelemme 2 tuntia asiasta. Oli suorastaan liikuttavaa kuulla sitä keskustelua. Kolmattakymmentä puheenvuoroa käytiin ja kaikki pyysivät ryhtymään toimeen.Yksikin pahimmista sanoi; mene veli K. me koetamme näyttää, että mekin osaamme tukea hallitusta eikä vain kaataa. Se oli liikuttavaa kuulla. Tehtävä on ylivoimainen, vaan kumminkin olen ryhtynyt yrittämään. Koetan sen saada kolmessa päivässä valmiiksi, jos on suinkin mahdollista. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”