Kirje 1921-5-5, Kotona

Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Täällä on haitannut kylvöntekoa vähän sadekin. Sillä maanantaipäivän satoi rankasti ja tiistaina oli paksussa pilvessä toisinaan heitelee lunta ja räntää ja toisinaan vettä. Ja minä käväsin H-vedellä silloin tiistaina, kun aamulla vähäksi aikaa taukosi satamasta ja näytti, että ilma ylenee eikä pellollekaan voinut mennä. Ei siellä ollut ketään minun opettajia paitsi Kuusisto ja niitä oppilaita ainoastaan kaksi. Siis mitään sen aikaista ei saanut loihdituksi esiin.No niin nyt on sitten kylmännyt keskiviikkoa vasten yöllä niin kovasti, ettei karhikaan olisi aamusta pystynyt ja pelto oli myöskin liian märkää. Puolilta päivin keskiviikkona päästiin pellolle. Työnjohtaja sanoi, että nyt Ryönä hyvässä kunnossa kylvettäväksi ja kotona oli kylvettävää paljon eikä tässä kerkeä mihinkään kun kahden päivän perästä on taas pyhä vaan tuumasi sitten, että jos panisi yöstä lisää. Kyllä hän poloinen yrittää vaan Huilunkin olkapäähän nousi iso kuppa eikä voinut panna aisoihin. Tytöt ovat toisella puolen, vaan on ollut niin kylmä, ettei ole voinut oikein siellä asua muuta kuin yön sydäntä. Kyllä meidän pitää laittaa niitä kamareita. Iisakki tuki sen toisen kamarin lattian ja ne seinät täytyy paperoida, sillä ne ovat rumat. Kantolan August oli sanonut, että hän joutaisi nyt maksamaan velkojaan. Tuumasimme hänet ottaa. Ruuttilan veljeksistä ei yksikään joutanut ja Pikkaraisella on tallirakennus laitettavana.
Näyttää aina toisinaan, ettei työt mene mitenkään, vaan kun kaikkensa panee niin sittenhän ei voi mitään ja niinhän sitä soljutaan eteenpäin. Iidalle en ole saanut toveria vielä. Emma ei tule. On sunnuntai ja helatorstai, kun tätä kirjoitan köökissä, sillä muualla on niin kylmä, kun ei ole lämmitetty huoneita ja luultavasti on se hento lehtikin kylmettynyt. Saa nähdä minkälainen vuosi nyt tulee. Olemme kohta kaurat myyneet ja ohria myydään myös. Myydäänkö ne suo-ohrat kaikki kotoa?
Wein Pohjolan pankkiin juoksevalle tilille 13000 vaan nyt on taas kassassa 9000 enkä ole vielä ottanut meijeritiliä. Pidänkö sen kassassa niin kauan, kun tulet käymään? Kantolan Matti on ollut Mehtälässä ojia puhdistamassa vaan vesi on haitannut sielläkin, ettei ole saanut niitä kuntoon. Arttu on ollut Mehtälässä karhihtemassa. Hän on jätkä. Hän lienee jossain tässä kirkolla ja yöt karjakon kylessä. Työnjohtaja on häätänyt pois ja sanonut, ettei tämä talo ole jätkiä varten jotka eivät viitsi työtä tehdä. On vähän kiire postiin joten lopetan Kaivaten omasi”