Kirje 1921-8-6, Helsinki

Rakkaimpani! Mitään erikoisempaa uutta ei minulla ole lisättävää eiliseen kirjeeseeni. Työnjohtajan kirjeessä, jonka luit, olikin paljon ohjeita. Se auraus olisi saatava heti alulle, kun vain hevoset joutavat. Ja minulla on semmoinen tunto, ettei siellä ole kevätviljat vielä kypsyneet. Koettakaa niissä käyttää koneita, sillä muuten tulee kovin kalliiksi. Joella pitäisi käydä katsomassa sitä ohraa. Onko eläimet olleet siellä? Sitten olisi vietävä joukko Mehtälään. Lieneekö Iisakki laittanut sinne parsia, kun minä en muistanut määrätä. Kenties olisi paras panna Ransu niillä hevosilla auraamaan ja kotoa käydä leikkuukonetta ajamassa, koska väki täytyy sieltä viedä. Sen rukiin voi siellä leikata koneella, joten paina päälle, että työnjohtajan on mentävä sinne. Luulen, että ne lykkäisivät urakkamiehille. Ota tässä määräävä kanta. Työnjohtaja tietää aurattavat maat Mehtälässä. Myöhemmin määrään ne kotona. Tiiliä on vietävä ajoissa. Iisakki saisi laittaa sen rossilattian sinne uudelle puolen. Hankkikaa nikkari, että viimeinkin saisitte ikkunat siihen verantaan. Jakkarakin ne pian tekisi ellei Ruuttilan Johannesta saa. Wärkki on siellä valmiina. Ruudut ovat valmiit saman kokoiset kuin siinä rakennuksessa. Siis kolmiosaisiinkin samanlaiset ruudut. Pitäkää kiinni, että se Korvan muurari tulee sieltä suoraan meille.Wienolle en ole paperia vielä ostanut. Pitäkää naisia leikkuukoneen jälessä. Mehtälän koneiden perässä täytyy myös olla kaikki Heikkilästä. Siis vuoroonsa. Siellä on paljon kauraa. Älkää hätäilkö kauran kanssa. Heinänsiemenen leikkuuajan määrääminen on tärkeä. Älkää hätäilkö siinäkään. Niin tyhmiin kasoihin ei saa panna kuin viime vuonna. Tunnen epäilystä asiantuntemustanne kohtaan. Käytä tukenasi Junnua. Ehkä hän hankkii nikkarinkin, jos pyydät. Sano työnjohtajalle, että moitin niitä viimevuotisia heinänsiemenkasoja, niin se paremmin yrittää. Ja neuvo sinä elleivät osaa. Ne saavat olla kyllä pitkissä sarjoissa, mutta väliä aina, ettei tuuli pääse. Wiime vuonna olivat kuin hajanainen tunkio. Joko Olli puuhaa pois? Wiekää se Ylivieskaan ja antakaa 150 mk, että pääsee Turkuun niin minä hoidan asian äidilleen. Ei ole vielä tullut kirjoitetuksi. Onko karjakko palannut? Mitenkäs se uusi Olgan toveri on kyllääntynyt. Mitä sanoi Olga olostaan? Samoin Iida ja Hija? Älä kiusaa, jos ovat sillä tuulella etteivät halua. Lasten emäntä ennemmin rupeaa huolestuttamaan. Eiköhän se Pirttiperän vanhapiika menisi sinne tuulluttelemaan. Enempää en taas ehdi ja kyllä tässä tiedusteluja onkin. Syd. terveiset teille. Täällä sataa kovasti Kirjoittakaa usein isälle”