Kirje 1924-5-1

Rakkaat kotolaiset! ”Wieno oli asemalla ja kaipasi äitiä ainakin yhtä kiihkeästi kuin Katri. Tahtoi sähköttään heti, että äiti lähtisi perään. Sain hänet tyyntymään, kun sanoin jalan olevan kestämättömässä kunnossa. Asuntoa kävin katselemassa tänään, vaan jätin vielä ratkaisun, kun en tiedä millaiseen asemaan täällä joutuu. Edusmies voi tyytyä vaatimattomampaan, mutta puhemiehen asema, jos sellaiseksi joutuis, vaatii jo vaativamman.Töihin nähden olen reseptejä antanut, mutta tietysti pyörii mielessäni yhtä ja toista. Mm. en muistanut sanoa Ransulle, että Kantolan miehet olisivat saaneet hakata sinne Mönkön metsään seipäitä, jos siellä on semmoista metsää ja tuoda ne omalla hevosellaan Mehtälään tai Takanevan tuvalle, jossa myöskin niitä tarvitaan. Ehkä kumminkin on paras viedä taloon. Matti on tietysti Mehtälän talossa hakkaamassa, joten Weikko tapaisi hänet perjantaina, jos menet käväsemään siellä. Sitten käski Augustin tulla sinne Heikkilään maanantaina, jotta saavat ruveta tekemään sitä luuvalatoa. Siihen saisi ruveta August, Kivipelto ja harjoittelijat. Kivipelto saisi siirtää Mehtälään menoa muutamalla päivällä, vaikka sinne menisikin Iida, Nanni, Wäinö ja Teotori. Ransu voisi olla isäntänä näille pojille toistaiseksi, kunne maatöihin käydään. Ne saisivat laittaa siellä aidanvärkkiä ym. Mutta jos Kivipelto haluaa mennä sinne heti, niin saa senkin tehdä, jolloin August toisen harjoittelijan kanssa tekee latoa. Koettakaa myllyn juovan sivulta saada kiviä sinne. Hätätilassa täytyy katkoa niitä tunkiolla olevia kiviä. Mitä siihen ladon pituuteen tulee, niin ehkä on paras tehdä siitä kumminkin sen riihen pituinen, kun on joutilas paikka ja entinen lato kelpaa lattiaksi. Siis suunnilleen sen entisen salvatun ladon pituinen, mutta se lautaladon kohta lyhennetään. Oveja tehdään silloin päähän ja läpiajettava keskelle, ei kumminkaan riihen puolelta. Ja sitten minulla on vielä Weikolle semmoiset terveiset, että saa sen Tähen vaihtaa, sillä se on harvinaisen laiska ja hidas hevonen. Kantolan Aakulle saat vähentää 1000 tai 1200 mk, sillä siinä ei tarvita paljon rahaakaan. Nyt minä vasta sen tunnen. Jos kenelle sen annat, niin sano, että se on hitaampi, kuin meidän muut hevoset ja laiska, mutta terve ja nuori. Ei siitä ole meille olemaan laisinkaan, joten annan kuppaoikeuden siihen. Kun vain nuoren ja reippaan saat 4-9 vuoden. Ei sen vanhempaan pitäisi vaihtaa. Orismalasta tuli vankkoja poikia, joista hoikempi näytti miellyttävältä, vaikka aikastahan on johtopäätöksiä tehdä. Käy Weikko nyt heti Kivimäen sedältä kysymässä saammeko ostaa 5 ht ohria, kun se Ketosen opettajan laari oli melkein tyhjä. Selitä, miten tulimme petetyksi. Mutta jos ei saa niin kylvetään Korpihaalle vähempi tai kauraa joukkoon.
Kirjeet saatte osoittaa Eduskuntatalolle, kun en vielä tiedä, mihin muutan asumaan. Se lautalato sieltä luuvalta täytyy saada tyhjäksi. Vedetään se myllylle ja peritään 1:10 penniä, olkoon minkä vuoden hyvänsä, sillä ne ovat lannoitetun pellon timoteita. Siitä pienestä ladosta myydään a`1 mk. Syd. terveiset teille kaipaavalta Isältä”