Kirje 1925-10-2, Helsinki

Helsinki 2/X 25 Rakkaimpani! ”Kirjoitan tätä sängyssä perjantaiaamuna sanomalehtiä odottaissani. Ammattienedistämislaitokselle ilmoitin Weikon, Härkösen ja Pakolan, joten asia on selvä. Myöskin suulliset ohjeet töihin nähden riittänevät edelleen. Kun auroista on siellä puute, kun ette saaneet seppää laittamaan antamieni ohjeiden mukaan, on niissä vähän järjetelyitä. Kirjoitan niistä lapun sekä Kanervalle että Tuomiselle. Weikon on maanantaina mentävä Takanevalle auraamaan, että kerkiää aurata Joella ennen kuin lähtee Ouluun. Takanevalle on mentävä ensin sentähden, että joutuu Mehtälästä aurat. Myös täytyy kiirehtää töitä ennen harjoittelijoiden lähtöä. Ja muutenkin täytyy sieltä noutaa pois 24 päivän tienoilla, sillä Kanerva ja Tuominen haluavat silloin lähteä. Kumminkin jo kysyi: milloin pääsemme? Kummallekin vastasin, että tulen kotiin 19 päivän tienoissa. toivon, että tarmokkaasti toimien saadaan lokakuun ajalla työt kuntoon. Syd. terveiset Omaltanne”