Kirje 1925-11-13, Nivala

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Sanoit saaneesi ikkunan särkemisestä laskun. Roistot! Yhtenä yönä oli Muhjalaan tullut 2 miestä. Tietysti humalassa. seivästen kanssa pieksäneet seiniä ja ikkunoita. Tytöt olivat pelänneet ja vapisseet, että ne tulevat ikkunoista sisälle. Karjakkokin ei sanonut uskaltaneen liikahtaakaan. Ja hänen kamarista särkivät ikkunan. Muita vikoja ei löytynyt. Olen hiljaisuudessa koettanut miettiä keitä he olivat, sillä tytöt sanoivat, että kyllä he parempiosaisia olivat. Ja luulimme, että he hakivat apteekin neitosia. Merenheimolta pääsikin, että mistä he tiesivät, että me olimme siellä. -Weikko yhä makailee. Tänään hän menee lääkäriin. Kyllä hänen on vaikea olla, kun ei jaksa tehdä työtä. Kerttu kirjoitti ja sanoi olevansa sängyssä. Woi sitä kullanmurua siellä. Taivaan Isän valoa pyydän hänelle. Yksin Hän voi parantaa sairaan tyttäremme, sillä sielullisesti hän on sairas. Mitähän maksamme Sampalle viikolta. Mattilan isäntä maksoi 1000 mk ja aikoi sitten sinulle maksaa koron. Tervhdys omaltasi”