Kirje 1925-3-22, Helsinki

Rakkaimpani! ”En aikonut tänään kirjoittaa, mutta muistui mieleeni yksi erittäin tärkeä tehtävä, joka pitäisi suorittaa mahdollisimman pian kotona. Meillä ovat kaikki heinänsiemenet puhdistamatta ja ne ovat niin törkysiä, että ne pitää panna säkkiin ja viedä takimmaiselle luuvalle puhdistettavaksi ennen kuin lopullisesti seulotaan aitassa. Mehtälässä pitää myös masinoida kaikki heinänsiemenet ruumenet, sillä niissä voi olla siemeniä. Mutta sen kerkeää tehdä Pääsiäisen jälkeen. Mutta kotona pitäisi ne masinoida ennen Pääsiäistä, että saisi ne tutkituttaa myyntiä varten. Siihen kelpaa Iisakille kaveriksi vaikka kuka kunhan varistaa vain nurkkaan. Hyvä on myös se ajatus, että mylly irrotetaan aikanaan. Siitä turpeen ajosta Joelta ei tarvitse mitään välittää, sillä kuivukoon siellä läjissä ensi kesän. Seipäitä myös saanee myöhemmin, kun vain sen lannan ja hirret saatte ajetuksi. Hirsiäkin hätätilassa voidaan ajaa kärrytien varsiin, mutta jos Ryönään ei saada nyt, niin sille ei mitään mahda. En ehdi enempää. Luultavasti en tule kotiin ennen Pääsiäistä, sillä Tulenheimo pani niin lujille, ettei ryhtynyt ollenkaan ellen lähde puolustusministeriksi. Syd. terveiset Isältä”