Kirje 1926-10-2, Kotona

Rakkaimpani! ”Aamulla kirjoitin jo Sinulle vaan nyt kirjoitan puolen päivän aikaan, sillä säikähdin melko kovasti kuin menin Kivimäelle kysymään ryskyä, niin Jenny sanoi, että nyt maksetaan tulo- ja omaisuusveroa enkä edes tiennyt kuinka paljon sitä onkaan. Menin kunnantalolle ja siellä oli veroplanketti 16,870 mk 80 p. Ja meijeristä sain 8,270 mk. Olin ottanut Maikilta jo aikaisemmin 2500 mk, jonka maksoin tästä. Siis täytyi ottaa taas velkaa Maikilta 2000 ja Jennyltä sain 800 mk. että saan ne Wuorelan tilit. Meillä kotona ei ole paljon tilittämistä.Haapalan Joonas aikoi käydä tiistaina katsomassa meidän hevosia ja karjaa, mutta minä en pelkää hänen viekkauttaan. Niin tästä verosta ei tarvinnut maksaa kuin puolet. Heino lupaili vähän sitä ryskyä vaan aikoi käydä pyhänä siitä puhumassa ja sanoi, että tahdon olla ryskyn mukana. Hän sanoi, että sopishan se pitää traktoria voimakoneena. Woi miten on vaikea olla yksin, kun tämmöisiä asioita tulee eteen. Säilyn poika kävi täällä ja sanoi, parina päivänä me olimme ojaa luomassa ja Wiitakangas Kusti oli luonut saman verran parissa päivässä. He aikoivat mennä luomaan lisää.
Joudutan tämän postiin, sillä minua väsyttää kaikki kaupat aikalailla. Olisi edes Katri, jonka kanssa suunnittelisin kaikista kaupoista ym. Waan ehkä kaikki soljuu hyvin, eihän saa olla tyytymätön. Taivaan Isä kaikessa on kanssamme omasi”