Kirje 1926-6-3, Nivalassa

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Wieno lähtee Keuruulle sunnuntai-iltana. Ei siitä kotona lihomisesta tule mitään. Ei hän kotona osaa levähtää. Wienon työ ei ole näkyvää vaan hän aina tekee jotakin ja voimia kun puuttuu niin hän rasittuu. Woi kun hän on laiha. Hän saunassa näytti aivan pelottavalta. Kyllä se on oikein, että hän pääsee poissa kotoa, sillä ei kukaan täällä osaa levähtää. Kaino on lihava ja pitkä. Kalervo on myöskin lihonut ja miestynyt. Kyllä se tuntuu pahalta kun Weikon lähtö lähenee. Luulen, että varoituskirjeesi oli hyvä. Hän näytti niin vakavalta koko illan, yksinään vain oleskeli.Perunanpanoon rupeamme huomenaamulla. Mehtälässä on jo kaikki kylvetty. Tänään kait viimeistelevät. Salaojitus tulee käyntiin ensi maanantaina. Nyt on kovanlainen tuuli. Lehmät ovat olleet ulkona kaksi päivää ja nyt jo näyttää, että maitoa on enempi. Mehtälään täytyy viedä enempi lehmiä, sillä heillä on hyvin vähän maitoa. Täältä on aina viety ja ovat itsekin hakeneet lisäksi piimää ja maitoa. Tuntuu ikävältä, kun et pääse kotona hipasemaan. Lämpöinen tervehdys omaltasi”