Kirje 1926-8-17, Nivala

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi ja sievästä kankaasta, jonka lähetit. Me ennätimme Wienon kanssa ostaa vaalean ruskeaa nykyaikaista kangasta. Se on sopivaa Maikin tehdä niin ei tule suurta vahinkoa. Sinun kankaasi teetän paremmalla tekijällä. Maikki sanoi nyt tekevänsä hyvin eli voitavansa. Se koristesilkki, jonka lähetit olisi ollut tähän ostamaani kankaaseen hyvin sopivaa, jos olisi ollut hiukan ruskeaa eikä aivan harmaata niin kuin se oli. Maikki arveli, että hän taitaa sittenkin sitä panna kravatin tai rusetin, miten nyt sointuu. Jos olisit lähempänä niin lähettäisit heti vaalean ruskeaa samanlaista silkkiä saman verran tai vähemmänkin.Woi kun minun on vaikea lähteä täältä liikkeelle. Anna minun jäädä kotiin. Härkönen on melko heikko. Diakonissa on toki yöt häntä hoitamassa. Saa nähdä miten hänen käypi. Maalarit tulivat tiistaina puolelta päivin, Niilo on kolmantena. Leikkuutyöt menee sitä mukaa kun valmistuvat. Muhjalasta tuleva rumpu valmistetaan nyt kasteen aikana ja sitten pannaan hernekaura seipäille. Korpihaan ohra on ruvennut hyvin joutumaan. Kasakoita ei meillä ole muita kuin Isomaa ja Tuomaala. Heinänsiementä en ole käynyt katsomassa. Sanovat sen pian joutuvan.
Karja on vielä kotona. Sitä on pidetty Joella, vaan sanoivat sieltä loppuvan ruuan. Myin sen yhden lehmän. Se ei päässyt paljon liikkumaan. Lahtari antoi siitä vain 700 mk. Kyllä on vaikea olla, kun tuo rahanmeno on niin suuri. Kohta alkaa olla raha kassasta loppu. Myllyn padon tehoa lähtee Iisakki johtamaan Isomaan ja Tuomaalan kanssa. Mehtälässä ovat haan ruista kaatamassa. Siellä ei ole monta kasakkaa ja se on hyvä, sillä vilja ei kiirehdi ja mies ei osaa johtaa väkeä. Eljas meni ja otti mukaansa vain 100 mk. Lämpöinen tervehdys. Jumala suojatkoon Sinua omasi”
Helsinki 18/8 26 Rakkaimpani! ”Odotin sekä eilen, että tänään ilmoitusta lähettämästäni vaatteesta vaan ei se näy teitä innostaneen kirjoittamaan. Se Rainion lähettämä vaate kuuluu olevan täällä vaan en ole saanut käsiini. Kuuluu R olevan täällä vaan en ole nähnyt.
Minun Kuopion matkani kai tulee hyvin kiireelliseksi. Haapavedellä on kokous, johon ovat pyytäneet, vaan en päässe. Jos pääsen niin tulen maanantaita vasten yöllä ja maanantain olen kotona. Tiistaina täytyy lähteä Kuopioon. Sinun on lähdettävä (samoin Iskun) tiistaina kello 8.40 jolloin olet Kuopiossa kello 5 ellet jää Iisalmeen yöksi. Maaherra Ingnatiuksen rouva pyysi sinua vieraakseen, joten voit asemalta ajaa sinne.
Sitten tiistaina on se pappilan aitan myynti. Sinne menee kuten olemme sopineet Kalervo. Huuda se 2500 mk. Eivät ne sillä anna sitä, mutta tuskin viitsimme siitä enempää maksaa. Jos olettavat ylempää niin et puhu mitään vaan 2000-2500 mk välillä teet tarjouksen. Tyynesti niin kuin harkitseva isäntä. Kyllä se on 3000 mk arvoinen, jos ottaa tarpeen kannalta asian. Ja kyllähän me oikeastaan tarvittaisiin sinne Mehtälään, sillä huonosta aitasta ei ole apua. Kalervo ei voine tulla ehtoinsa tähden Kuopioon. Paraneeko Härkönen, että hän voisi sinne tulla? Kyllä olisi hyvä, jos pääsisin kodin kautta, sillä on niin monta asiaa, jota ei voi täältä hoitaa. En ehdi enempää. Sydämelliset terveiset Isältä”