Kirje 1932-1-12, Helsinki

Rakkaimpani! ”Lue nämä pojille osoitetut kirjeet eli oikeammin Kalervolle osoitettu ja harkitse annatko sen hänelle. Hyvässä tarkoituksessa olen sen ainakin tehnyt. On poikamaista ajatella sellaista, ”että minun pitää tukehuttaa innostukseni”, toisin sanoen kuolettaa innostuksensa, kun saa arvostelua osakseen. Minä olen vakuutettu, että hän huomaa itsekin, kuinka erheellistä suunnitelmaa hän ajoi, jota en hyväksynyt. Silloin hän tupsahti ja rupesi kritikoimaan minua, ettei sitä aina omaa päätään pidä ajaa j.n.e. vaikka hyväksyin hänen monta parannusta. Ja sitten täydensit sinä hyvässä tarkoituksessa, millainen minä olen käytökseltäni. Onhan siinä ollut minulle mietiskelemistä. Ei katkeruudella vaan perheen isänä, joka en ole aina ajatellut asua erillään teistä. On vaikea kirjoittaa tästä, sillä helposti tulee väärin ymmärretyksi ja sitä en soisi, sillä koti kaikkineen on minulle kullan kallis. Sen tähden soisin olevani sellainen, jonka neuvot ja ohjeet olisivat rakentavia, mutta sitä en ole osannut. Näin ollen kysyn itseltäni, onko tämä erakkoelämä vienyt minut kalttoon, vai olisinko särkynyt sävel keskuudessanne. Sinä olet kasvattaja, rakastava ja rakastettu ja se on minullekin iloista tuta ja nähdä. Kun minä jaksaisin vielä 5 1/2 vuotta toimia täällä, niin koettaisin vielä lämmittää yhteistä kotia maaseudun rauhassa. Katselen kuvaamme, jonka sain tänään. Tuo vakavampi kuva on niin hyvä, että isonnutan sen muistoksi. Tuo pituussarjakin on kuin viivottimella vedetty. Toivotan Wienolle menestystä työalalleen ja teille lämpöistä kodin rauhaa. Sydämellisesti kaivaten Kyöstisi”