Kirje 1933-9-2, Helsinki

Rakkaimpani! ”Nyt ovat eduskunnan juhlallisuudet ohi ja sanomalehdet vätystelevät tapahtumista asioita. Olen pitänyt pari puhetta, jotka näyttävät herättäneen huomiota, vaan ei niistä näytä heruvan mitään järsijäin hampaisiin.Nivalan miesten asia oli esillä, vaan presidentti oli ottanut vielä asiakirjat. Paavo suositukseni nojalla pääsee luultavasti, vaan ei sitä saa vielä sanoa. Uudesta apteekkaristamme, ei sitä ole nimitetty, olen kuullut hyvää. Kirjoitin hänelle ja suositin K. Merenheimo. Uskon hänen kääntyvän aikanaan K. puoleen. Saat sen sanoa K:lle.
Ja sitten minä aloitan kärinäni. Moitin nimittäin siitä, kun ette puhu karjakolle, vaikka Kerttukin on sitä mieltä, että hän on ahkera ja valpas, vaikka ei taitava. Mutta luulisi niiden Kainon kanssa täydentävän toisiaan. Mutta ellei hän halua olla, niin eikö Kaino Ruostesaaren Katrin kanssa selviytyisi. Tiedän, ettei hän ole aikonut olla, mutta silloinhan voisi antaa hieman korkeamman palkan. Siiristä en sano mitään, sillä hänen otto on arveluttava, jos varsinkin muut tulevat uusia. Mutta hoitakaa nyt tämä asia. Jos kaikki tulevat uusia, niin palkat kai voi laskea 1500- 1800, mutta jos Katri on niin hänelle entinen. Samoin karjakolle. Pääasia, että järjestätte tämän asian viivyttelemättä, sillä parhaille on aina ottajia ja harvoin niissä kaupattavissa on kunnollisia.. Mitä lukuun tulee niin eikö sopisi, että otetaan karjakon ja Kainon lisäksi 4 ja niistä kävisi vuorollaan auttamassa Iidaa ja Katria astianpesussa ym. Wai pitääkö olla semmoinen käskettävä kuin nykyään. Tämän harkitset sinä ja ratkaiset myös. Minusta tuollainen järjestys olisi käytännöllisin, kun väkeäkin tulee vähän vähempi. Järjestä tämä asia heti, kun on Wienokin kotosalla, sillä sitten tartut lujemmin kiinni, enkä pidä sellaisesta neuvottelusta ja tuumailuista, jossa ei ole määrätietoista suunnitelmaa. No nyt en enää pauhaa vaan panen nukkumaan ja oikein kilttinä sanon hengessäni Kaisalleni Hyvää yötä!! Kyöstisi”