Kirje 1934-7-4, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kirjoitin eilen Kivimäen Heikille ja kehotin, että he ottaisivat sen puoluesihteeri Waskolan heille asumaan, kun minä olen luvannut, että edusmiehet sijoittuvat meille. Me tulemme Kalliokosken kanssa lauantaina kello 13:42, mutta Kalliokoski ei ole yötä. Waratkaa meille ruoka silloin, sillä meidän pitää joutua kokoukseen. Jauhonen tulee lauantai-iltana ja on kaksi yötä. Kivioja käy sunnuntaina, vaan en usko hänen yöpyvän. Ja siinä ne edusmiehet ovatkin, vaikka Eteläniemi oli lähettänyt Ouluun Pesoselle luettelon kahdestatoista. Niitä oululaisia me emme ota, sillä minä olen niihin niin kyllästynyt monestakin syystä.Jos niitä Puskalan veljeksiä satutte näkemään, niin saatte sanoa, että Matin asia järjestetään perjantaina ja toisten ratkaisusta olen jo heille ilmoittanut. Kun tapaamme lauantaina niin en enempää nyt kirjoita. Aamulla kävi minulla vieraana Matin äiti, jolle pyöräytin teen. Näkemiin Kyöstisi”