Kirje 1934-9-25, Helsinki

Rakkaimpani! ”Terveisiä Holmingeilta. Kävin apteekissa ja asunnolla. kyllä on ukkoraukalla menoja ja pienemmät tulot kuin Nivalassa. Mutta onhan muuta mukavuutta, jota ovat kaivanneet. Muuten ei matkallani kuulunut mitään.Kerttu oli viime yönä kirjoittanut Kalervon henkevöittämänä muutamia mainioita värssyjä, mutta meni aamulla töihin, vaikka koetin innostaa tähän. Kyllä siitä tulee suurenmoinen, vaikka voimia se kysyy. Koetin sanoa, että uhraa nyt tähän aikasi ja voimasi, sillä tällaista tilaisuutta ei ole usein, mutta toverinsa vuoksi lähti hän töihin.
Karjakon toimittanette pois mitä pikimmin, sillä eihän sellaista voi kärsiä. Uusi on valmis tulemaan, jos vaaditaan. Ja otetaan hänet 15 p niin saa pari viikkoa valmistautua. Kyllä kai Kaino tulee niin kauan toimeen. Jos karjakko on halukas lähtemään heti niin maksatte 5 kuukauden palkan, mutta jos pitää ylössanomisajasta kiinni niin pankaa perunamaalle ja sitten kyntämään, sillä luultavasti hän on sitä tehnyt. Kai olisi paras, jos ei vaatisi palvelustodistusta, sillä kunnollista ei voine ainakaan taidoista antaa, jos vaatii niin antakaa tällainen: Karjakko R on ollut koulusta päästyään karjakkona H tilalla 5 kk, jolla ajalla hän osoittautunut käytöksellään moitteettomaksi ja on ruumiillisesti harvinaisen voimakas ja terve. Sopimuksemme mukaan hän on lokakuun 1 p vapaa palveluksestamme. En ehdi enempää. Näkemiin Kyöstisi”