Kirje 1935-1-29, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kerttu lienee kertonut, että Tirkkonen sai paikan. Nyt on ajateltava seuraajaa. Sen pitää olla reipas ihminen, kun Kalervon työtoveritkin syövät meillä kerran päivässä. Sanomalehdessä on tarjokkaita, mutta en ole jaksanut edes parempiakaan asioita niistä katsoa. En ole pannut myöskään ilmoitusta, sillä voishan muutaman päivän olla ilman, varsinkin jos Kerttu ja Tirkkonen lähtee perjantaina tai lauantaina. En viitsi sitä ennen neuvotella kenenkään kanssa. Ehkä sanon T:lle, että tullee maalta, jos kysyy. Kirjoitan tästä, kun en voi puhua puhelimessa.Tänään loppuivat ylimääräiset valtiopäivät, jotka eivät antaneet päivän ei yön lepoa. Toisinaan olen joutunut puhemiehenä kaikkia vastaan, kun jarruttajat olisivat toivoneet, etten olisi öillä istuttanut toiset taas ovat vaatineet ympyriäisiä jopa pyhäistuntoja. En ole totellut kumpiakaan vaan olen pitänyt kirkon keskellä kylää. Tänään puhuimme presidentin kanssa rauhan kieltä. Väsynyt olen vaikka Kalervo on minua toisinaan puoskaroinut kuntoon, kun en ole saunassa joutanut käymään. Mutta nyt saanen jo levollisen yön. Weroilmoitukset lähetän huomenna, kunhan tästä vähän toinnun. Sydämelliset terveiset Omaltasi”