Kirje 1935-10-19, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kuten huomaat, olen tuon myötäseuraavan kirjeen kirjoittanut jo kolme päivää sitten. En ehtinyt silloin asemalle ja niin on jäänyt sen lähteminen. Ajattelin jo, ettei ole tarpeenkaan sen lähettäminen, kun toivoin pääseväni kotiin, mutta nyt on niin etten missään tapauksessa pääse ennen lauantaita, sillä Heurlin on ulkomailla ja Ryti lähtee myös ensi viikolla Lontooseen, jolloin olen velvollinen jäämään pankkiin. Sano Weikolle, etteivät missään tapauksessa laita perjantai-illaksi puhetilaisuutta ja hieman epävarmaa on sunnuntaiksikin, paitsi 1-3 välille lähelle asemaa, sillä toivon voivani pyhänä kävästä. Olen ennen kirjoittanut Weikolle ja kehottanut Kivimäen kanssa järjestämään kokouksia.Kalervo tuli eilen. Häntä kohtelivat kovin ystävällisesti ja antoivat puoli päivää olla kuvanveisto-osastolla ja puoli päivää piirustusosastolla, vaikka määrä on pitää yksi vuosi piirustusosastolla. Kai ne näkevät siinä jotain poikkeuksellista.
Väen tilitys jää nyt Veikon ja Kainon tehtäväksi. Ja voinhan minäkin auttaa, jos pääsen, ainakin rahalla, jota epäilemättä tarvitsette. Ajattele nyt sen karjakon lähdön järjestelyä. Tämä tuleva sitoutuu vuodeksi. En ole vielä Kalervon kanssa puhunut, mitä hän ajattelee asunnosta. Kylläpä oli outo juttu se Nellyn käyttäytyminen. Luultavasti on parempi, kun tulee uudet. Kainon täytyy siirtoaikaan olla mukana, että pääsee alkuun tämä uusi. Sitä sanotaan tarmokkaaksi, mutta kokemus sen vasta näyttää. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”