Kirje 1936-12-19, Kotona

Rakkaimpani! ”Onnellisesti pääsimme kotiin. Vieno kyllä antoi ylen, kun vähän aikaa olimme olleet junassa. Hän ei kumminkaan sanonut voivansa huonommin eikä kuume noussut. Tellervo tuli äitinsä kanssa junaan Mehtälän pysäkiltä. Tellervo ei mitenkään osoittanut erityistä tunteen purkausta vaikka minut näki. Tellervon Mari jätti tänne, vaikka lupasin viedä pois. Tellervossa on paha yskä. Viime yönä hän oli vasta hyvänä ja tunsi, että hän oli iloinen olostamme yhdessä.Täällä näyttää kaikki menevän hyvin. Käväsin Hannaakin katsomassa. Hän nukkui niin syvässä, kun tuskan väreet olivat kasvoista lientyneet. Täällä on aivan sulana kaikki, sillä eilisen päivän satoi vettä ja tuuli kovasti. Nyt minulla olisi yksi pyyntö, jota en muistanut toimittaa, kun olin siellä. Kaino puhui monta kertaa, että antakaa minulle herätyskello, kun minun täytyy niin varulla nukkua, että melkein joka tunti täytyy katsoa kelloa, että heräisi aikanaan navettaan. Nyt pyydän isä tuo se kello Kainolle, ettei hän liiaksi väsyisi. Tellervo kärisee, kun häntä nukuttaa. Jumala Sinua suojatkoon omasi”