Kirje 1914-4-7, Helsinki

R.K! Minä arvasin edeltä käsin, että Krogerus ahdistaa teitä ja silti koetin teroittaa moneen kertaan, etten sotke kauppojanne enkä lupaa kenellekään, niin että se sitoisi teitä. Tämä varoitus oli hyvä. Kun kerran Tossavaisen kanssa olette kaupoissa, niin myykää sille. Krogerus on juoppo resu, joten on voinut siinä tilassa puhua sinullekin. Sanoin hänelle, että teillä on ratkaisuvalta, joten minä en rupea täältä sotkemaan. Kyllä teillä on nyt säälittävän paljon puuhaa. nyt täytyy kumminkin liikkua, kun on aika. Mitä velkojen maksuun tulee, niin olen vähän kahdella päällä, miten menettelemme. Minä heinänsiementuloa lukuun ottaen saan säästöä 2000 markkaa. Woista ja heinistä saamme nyt aika paljon, vaan et taida mitenkään saada 2000 markkaa kokoon, jolloin pääsisimme Wiljakkalasta irti. Silloin olisi paras, ettet maksaisi Juholle, vaan tultuani kävisin Kalajoella lunastamassa kauppakirjan pois. Joudummehan silloin liian vähillä varoilla kesää vastaan ottamaan, vaan ehkä keinoja löytyisi siihenkin. Olen jo erään keinon ajatellut, jota en sano ennen kuin tulen. Tiedän sen sinun hyväksyvän kyllä. Ehkä veljeltäni Jaakolta saamme myöskin. Tallenna siis varasi pankkikaappiin siksi, kun tulen, niin ratkaistaan sitten niiden käyttö, kun näemme mitä yhdessä kokoon saamme ja näemme saammeko heinänsiemenistä myös maksun. Se olisi hurjan hyvä tulos, jos näin kävisi kuten mainitsin. Kokonaan yli toiveiden vaan ei mahdoton. me voimme myydä vielä kärrykelilläkin, jota vastoin teidän kaupat taitaa nyt kelin vuoksi seisahtaa. Jos saatte asemalle, niin antaa mennä vaan, sillä kyllä niitä on vielä liikoja. Kankaan puoleista maantietä voisi olla parempi keli.Olen tyytyväinen kesän kauppoihin, vaikka hinta ei olekaan entiseen verraten korkea. Olkaa tekin. Ehkä Takanevalta vielä saatte viedyksi, jos ei Korpikaan ole keliä. Kun sinulla on tavattomasti puuhaa, niin tyydyn lyhyempiin kirjeisiinkin, kunhan vain saan usein vaikka kolmella sanalla tietoja töistä. Ehkä pääsiäisen aikana voit koota lapsukaiset ympärillesi, että nekin kirjoittaisivat. Olkkonenko aikoo hakea Kalajoelle pankin kirjuriksi. Hän kirjoitti minulle. En voinut kieltää ei käskeä, kun tulot olisi siellä hänelle paremmat. En kirjoita nyt enempää. Pitkänä perjantaina on enempi aikaa. Sydämelliset terveiset teille kaikille Kyöstiltäsi”