Kirje 1926-9-8, Kotona

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Lyyli meni Ouluun, että Wieno saapi tulla pois sitten kun haluaa ja Lyyli oppii järjestyksen. Nyt on puinti Mehtälässä käynnissä. Taulu vetää Iskulla jyviä ja nyt on meidän jyvät niin kuivattu, ettei tarvitse enää panna kuivaussuojaan, vaan saamme Mehtälän viljoja ruveta järjestämään. En eilen päässyt Mehtälään, kun Henna meni taas riiheen, sillä maantien karittaminen tuli kesken kaiken. Nyt menen sinne ja järjestän aurausta, sillä traktori on epäkunnossa ja meiltä irtaantui jo hevosia niin saavat siellä aurata kolmella parilla. Hakala tulee nurin tänään puolelta päivin ja sitten turnesmaat ja salaojitettu osa. Perunamaat myöskin vielä odottavat parsimista. Nythän olisi aika lannoittaa, vaan ei ole lantaa niin paljon, vaan panemme sen mitä on. Illalla rupesi satamaan ja yöllä satoi melkoisesti. Kunpa ei nyt sataisi, kun niin tarmolla on se Mehtälän puinti. Myimme ne rukiit, jotka tuotiin Mehtälästä ja sain siten rahaa vähän kokoon. Joonas ei ole käynyt. Täältä lähtee Harju arvannostoon jo perjantaina ja toiset kai vapautuvat lauantaina. Meillä on nyt vieraana insinööri Tolvanen vaimonsa ja pikku poikansa kanssa. He tulivat autolla. Tuntuu se mukavalta nähdä Anni pitkästä aikaa ja hekin asuvat Oulussa. Täällä kävi Teuvo ja pyysi, etteivätkö he Riston kanssa saa tulla Heikkilään tammikuuhun asti, sillä silloin he menevät maamiesopistoon. En tietysti osannut sanoa mitään vaan käskin tulla Sinun puheillesi, kun tulet kotiin. Korkeimman johtoa ja siunausta toivon työllesi omasi”