Nuorisoseura – Kyösti Kallion korkeakoulu

Kari Hokkanen

Kyösti Kallio luonnehti toimintaansa Nivalan nuorisoseurassa tärkeimpänä koulunaan yhteiskunnallista elämää ja kansalaistoimintaa varten. Se oli hänen korkeakoulunsa.

Vaikka luonnehdinta esitettiin vastauspuheessa nuorisoseurajärjestön johtomiehille, jotka olivat onnittelemassa vastavalittua tasavallan presidenttiä, se ei ole liioiteltu. Nivalan nuorisoseurassa Kyösti Kallio sai henkiselle toimintatarmolleen samanlaisen purkautumistien kuin Heikkilä ja Mehtälä olivat ruumiilliselle tarmolle. Nuorisoseurassa hän joutui kiteyttämään tärkeimmät yhteiskunnalliset näkemyksensä, jotka sitten perustaltaan pysyivät samoina koko elämän ajan. Nuorisoseura teki hänestä uuden kotiseutunsa luottamusmiehen, jonka kykyjä käytettiin myös kunnan, seurakunnan ja taloudellisten yhteisöjen hyväksi. Ja nuorisoseurasta hän löysi vaimonsa.

Toiminta Nivalan nuorisoseurassa täydensi valtiomiehen uran edellytykset.

Kyösti Kallio perustaa Nivalan nuorisoseuran

Siirtyessään Ylivieskasta Nivalaan Kyösti Kallio ei muuttanut kauas. Nivala oli samaa Kalajokilaaksoa kuin Ylivieskakin. Silti muutto merkitsi siirtymistä uuteen ympäristöön ja uusien ihmisten keskelle. Uuteen ympäristöön oli juurruttava.

Nivalan henkinen ilmapiiri oli 1890-luvulla verraten vireä. Kirjasto oli perustettu jo 1861 ja ensimmäinen kansakoulu 1881. Kansallinen herätys oli vaikuttanut pitäjässä varsin näyttävästi, ja sen hengessä olivat lähinnä säätyläiset ja jotkut talolliset perustaneet Suomalaisen Seuran. Vastapainona oli seudun harvalukuisen ruotsinkielisen väestön yhdyssiteenä ruotsalainen seura. Vuonna 1883 perustetun Suomalaisen Seuran päämäärä oli snellmanilaisittain suomen kielen saattaminen puhekieleksi kaikissa säätyluokissa. Seura järjesti kokoustilaisuuksia, joissa jäsenillä oli mahdollisuus harjoittaa puhetaitoaan ja kehittää ajatuksiaan. Samoin seura järjesti kesäjuhlia puheineen ja urheilukilpailuineen, ja tilaisuuksia varten koottiin myös lauluryhmä. Seuran lukutupa toimi kansakoululla, jonne tilattiin oululaista suomenmielistä Kaiku-lehteä. Myös seuran oma, käsin kirjoitettu Taimi-lehti ilmestyi muutaman vuoden.

Suomalaisen Seuran toiminta lamaantui lähinnä johtajien puutteeseen 1880-luvun puolivälissä. Sen jäsenmäärä oli ollut parin— kolmenkymmenen tienoilla, ja näistä jäsenistä moni oli saanut pysyvän herätyksen kansanvalistuspyrintöihin.

Vuonna 1893 perustettiin Nivalan Raittiusseura. Se eli vain pari vuotta, mutta vaikutti tuntuvasti laajempiin piireihin kuin Suomalainen Seura. Maliskylässä, Jokisaaren maanviljelyskoulussa, viriteltiin 1890-luvun alkuvuosina myös sittemmin hyvin elinvoimaista torvisoittokuntaa;3 kirkonkylään perustettiin torvisoittokunta 1890. Saman oppilaitoksen ympärille kehittyi vilkasta urheiluharrastusta. 4 Nivalassa oli siis suotuisa maaperä uudelle, voimallisemmalle ja monipuolisemmalle kansanvalistustoiminnalle.

Suomen ensimmäinen nuorisoseura oli perustettu Kauhavalla jo vuonna 1881. Kanta-alueellaan Etelä-Pohjanmaalla aate levisi nopeasti, ja 1880-luvulla siellä perustettiin useita seuroja. Siellä vaikutti myös Santeri Alkio, nuorisoseuraliikkeen tärkein johtaja, josta sitten tuli Kyösti Kallioon eniten vaikuttanut ystävä ja työtoveri. Varsinkin sen jälkeen, kun Alkio oli alkanut julkaista aikakauslehti Pyrkijää vuoden 1890 alusta, tieto nuorisoseura-ajatuksesta levisi laajalle ja seuroja syntyi ympäri maata.

Kalajokilaakso ei tässä suhteessa kuulunut maan nopeimpiin. Nivalassa seuran perusti puoli vuotta paikkakunnalle muuttonsa jälkeen Kyösti Kallio.

Kallion innosti ajatukseen Nivalassa parin lehden kirjeenvaihtajana oleskellut ylioppilas Juho Hietanen, maan ensimmäisen nuorisoseuran alullepanija. Hän kävi pari kertaa myös Heikkilässä keskustelemassa Kyösti Kallion kanssa nuorisoseura-asiasta. Kalliolle ajatukseen yhtyminen oli sikäli luonnollista, että hän oli viimeisinä Ylivieskan-vuosinaan puuhannut sikäläisen nuorison kanssa iltamia ja valistustyötä. Nuorisoseura-aate oli hänelle helppo sisäistää. Myös Oulun lyseon snellmanilainen perintö ja toiminta sikäläisessä konventissa olivat valmistaneet ajatusta nuorisoseuratyöstä. Kallio otti puolestaan yhteyttä pariin nivalalaiseen nuoreen mieheen, väliaikaisena opettajana toimineeseen ylioppilas Kaarlo Toimiseen ja, talollinen Taneli Mantilaan, ja nämä yhtyivät Heikkilän isännän ajatuksiin. Kolmen nuoren miehen kokous kirkonkylän kansakoululla Toimisen asunnossa lokakuussa 1895 oli Nivalan nuorisoseuratyön lähtölaukaus ja samalla hyvin kauaskantoinen Kyösti Kallion tulevalle uralle.

Nuorten miesten hankkeelle oli eduksi Nivalan varhaisempi yhdistystoiminta kansallisessa ja valistuksellisessa hengessä. Tärkeää oli sekin, että kun monet arvostetut vanhemmat mielipidejohtajat — erityisesti papit — olivat toimineet varhaisemmissa yhdistyksissä, ei muualla verraten yleistä vastakkaisuutta nuorisoseuran ja vanhemman polven säätyläistön välillä syntynyt. Kun kirkkoherra Julius Roschier sai kutsun tulla jo perustavaan kokoukseen puhujaksi, hän noudatti kutsua. Alusta lähtien oli aktiivisesti johtokunnassakin mukana pastori Antti Hulkkonen. Myös torvisoittokunnan johtaja, maanviljelyskoulun johtaja Emil Lundkvist oli mukana jo perustavassa kokouksessa.

Nivalan nuorisoseuran perustava kokous pidettiin kansakoululla marraskuun 16. päivänä 1895. Pääalustajana oli Kyösti Kallio, joka selvitti nuorisoseura-aatteen sisältöä ja tulevan seuran toimintamuotoja ja tarkoitusta. Lyhyehkön puheensa hän oli valmistanut neljää päivää aikaisemmin ja kirjoittanut sen kokonaan paperille. Hän korosti puheessaan nuorison kaipaavan seuraelämää, ja ellei sitä järjestetä myönteisesti, nuoriso joutuu harhaan. Ihminen ei voinut työskennellä yhteiskuntansa ja ympäristönsä hyödyksi, ilman että tutustui toisten mielipiteisiin. Vaikka nuorisoseuran jäsenet olisivat, kuten nimikin osoitti, enimmäkseen nuoria, hän toivotti myös varttuneemmat tervetulleiksi »ikäänkuin tien tasoittelijoina, ettei nuoret innoissaan liian pitkälle mene». Ja vaikka seurat eivät olleetkaan hartaus- tai raittiusseuroja enempää kuin »huviseurojakaan», ne silti kunnioittivat uskontoa, pyrkivät raittiuteen ja ottivat huvia ohjelmaansa. Seuran tuleva johtaja korosti ohjelman avaruutta.

Kallion lisäksi puhuivat seuran tarpeellisuudesta rovasti Roschier ja Kaarlo Toiminen. Kokous päätti perustamisesta yksimielisesti. Seuraan liittyi saman tien 85 jäsentä kaikista yhteiskuntaluokista rovastista käsityöläisiin ja kauppapalvelijoihin. Sääntöjä laatimaan valittiin viisihenkinen toimikunta, joukossa Kyösti Kallio. Samalla päätettiin pitää seuraava kokous kolmen viikon kuluttua. Se merkittiin sitten virallisesti perustavaksi kokoukseksi, joka valitsi seuran johto- eli toimikunnan. Esimieheksi valittiin maanviljelijä Kyösti Kallio. Kun samalla päätettiin aloittaa lehden julkaiseminen, valittiin sille toimituskunta. Myös tähän Säkenet-lehden toimituskuntaan kuului Kyösti Kallio.

Vuosikymmen nuorisoseuran esimiehenä

Kyösti Kallio johti Nivalan nuorisoseuraa sen ensimmäisen vuosikymmenen, marraskuusta 1895 joulukuuhun 1905. Aloittaessaan toimikautensa hän oli 22-vuotias ja päättäessään 32-vuotias. Tänä nuorisoseuravuosikymmenenään Kallio eli kiihkeintä raivaus- ja rakennusaikaansa, perusti perheen ja laajensi osallistumistaan yhteisiin asioihin lähes kaikkiin paikallisiin sekä osaksi maakunnallisiin ja valtakunnallisiinkin rientoihin. Hänen työmääränsä oli valtava. Arvosta, jonka hän tuolle harrastukselleen antoi, todistaa se, että hänellä kuitenkin oli kymmenen vuoden ajan irrottaa aikaa ja energiaa niin paljon täysin palkattomaan nuorisoseuratyöhön.

Kyösti Kallio oli määrätietoinen esimies. Hän ymmärsi nuorisoseuratoiminnan ennen muuta itsekasvatuksena ja tahtoi tämän tavoitteen pitää. Toiminta ei tapahtunut itsensä vuoksi, vaan kaiken tarkoituksena oli kasvaa yhdessä ja vuorovaikutuksessa paremmiksi ihmisiksi ja kunnollisemmiksi kansalaisiksi. Kun hänen esimieskautensa jälkeen kasvatuspäämäärän ensisijaisuudesta joskus haluttiin tinkiä ja antaa huvipuolelle enemmän sijaa, Kallio piti sitä pahana. Esimerkiksi tanssiin hänen asenteensa pysyi kielteisenä, koska hänen mielestään tanssin tieltä jäisivät tärkeämmät asiat sikseen. Hänen kaudellaan nuorisoseuran tilaisuuksissa ei tanssittukaan. Piirileikin esimies sentään hyväksyi muutaman vuoden kuluttua kuukausikokousten päätteeksi. Myös ehdotonta raittiutta ja hyvää järjestystä seuransa tilaisuuksissa hän edellytti ja piti yllä.

Kallion nuorisoseurassa noudatettiin ajan seurojen yleistä toimintaa, joskin painopiste oli selvästi keskimääräistä enemmän kasvatuksellisissa asioissa. Runkona olivat kuukausikokoukset, joiden pääasiana oli keskustelu. Ne olivat tarkoitetut ensi sijassa seuran omien jäsenten ajatustenvaihdon ja opiskelun tilaisuuksiksi, mutta kun pääsy niihin oli vapaa, ne vetivät myös ohjelmallaan joskus runsaastikin muuta yleisöä. Kuukausikokouksen alkuun sijoitettiinkin ohjelmallinen osa, johon pääsy oli vapaa: esitelmiä, soittoa, laulua, runoja, kertomuksia, puheita, pikku näytelmiä ja vuorokeskusteluja. Virallisenkin osan aikana yleisö sai olla läsnä, mutta äänioikeutettuja olivat vain seuran jäsenet. Kuukausikokouksissa luettiin
myös seuralehti Säkeniä, saapuneet kiertokirjeet ja ns. ilmapöytäkirjat,
leikilliset selostukset edellisten kokousten kulusta. Piirileikki
lopetti tilaisuudet.

Varsinaisia yleisötilaisuuksia olivat iltamat, joita pantiin toimeen 5-6 kertaa vuodessa, vuonna 1905 peräti 11. Myös niissä Kallio esiintyi paljon: avaajana, juhlapuhujana, esitelmöitsijänä, kuorossa ja näytelmissä. Nuorisoseuran sekakuorossa hän lauloi bassoa. Näytelmäharrastus oli hyvin voimakas. Kallio oli alkuvuosina ainoa, joka kykeni ohjaajaksi ja hän joutui ottamaan usein pisimmät miesosat itselleen. Hänen esimieskaudellaannuorisoseura esitti ainakin 23 näytelmää, ja esityskertoja tuli nelisenkymmentä. Itse Kallio oli mukana ainakin Teolinda Hahnssonin näytelmässä Saimaan rannalla, Kiven Margareetassa, Canthin Roinilan talossa (Maunona, Ellinä oli Kaisa Nivala), Pärnäsen Omalla konnulla sekä Pakkalan Tukkijoella Turkkana. Seuran juhlissa, joista suurimmat olivat vuosittain pidettävät kesäjuhlat, hän esiintyi usein juhlapuhujana. Kuusi kertaa juhla pidettiin Heikkilän pihamaalla. Heikkilä oli myös hyvin tavallinen kuukausikokousten ja iltamien pitopaikka, ennen kuin seura elokuussa 1902 sai oman talon, Rientolan.

Seuran lehden Säkenien keskeisenä toimittajana Kallio teki suuren työn. Hän oli toimittajana vuoteen 1900 saakka ja ajoittain sen jälkeenkin. Tehtävä oli työläs, koska lehti pyrittiin saamaan valmiiksi joka kuukausikokoukseen. Kallio kirjoitti itse paljon. Hänen esimieskaudeltaan säilyneissä lehdissä on ainakin 28 proosaja kuusi runokirjoitusta Kalliolta, joka käytti yleensä nimimerkkiä Sakeus. Tämä kirjoittelu jatkui kauan esimieskauden jälkeen, jopa 1930-luvulle saakka.

Kaikissa muissakin seuran toimissa esimies oli luonnollisesti mukana. Lukutupa- ja kirjastotoiminta oli vilkasta. Tammikuussa 1896 päätettiin järjestää lukutupatoimintaa Nokelan taloon, jonne tilattiin Pohjalaisen Osakunnan avustuksella lehtiä luettavaksi. Vuonna 1903 Kallio sai kahden muun jäsenen kanssa tehtäväkseen luettelon laatimisen kunnan kirjaston kirjoista nuorisoseuran lukuyhdistystävarten, ja 1904 aloitettiin varsinainen nuorisoseuran lainakirjastotoiminta. Esimieskin ehti lainata neljä kertaa kirjoja itselleen. Seuran ns. siveellisyyskirjasto, 14 nidettä, oli esimiehen luona Heikkilässä. Luentotoiminta kuului seuran ohjelmaan vuodesta 1899, ja Kyösti Kallio oli usein luennoitsijana. Erityisesti Suomen historia kiinnosti sortovuosien alettua, joten Kallion lyseotiedot olivat tarpeen. Hän oli myös mukana 1905 toimikunnassa, joka pohti luentokurssien järjestämistä. Varsinaisen puhujaseuran ja -koulutuksen aloittaminen oli esillä 1902. Tuolloin se jäi mm. esimiehen kiireitten vuoksi ohjelmasta, mutta Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran 1903 Nivalassa järjestämän esitelmäkurssin kouluttajana hän oli yhdessä keskusseuraa edustaneiden pastori J. Laurosen ja Kustaa Hautamäen, tulevan puoluesihteerinsä kanssa.

Kyösti Kallio oli keskeisesti mukana nuorisoseurantalon rakennushankkeessa niin organisaattorina kuin talkoomiehenäkin. Aloite oli hänen. Hän johti rakennustoimikuntaa, hoiti lainoja ja anoi lupia. Hän edusti seuraa viranomaisiin päin.

Kallio edusti seuraa myös keskusjärjestöön päin. Nuorisoseuratyö avarsi hänen toiminta-aluettaan kauas Nivalan ulkopuolelle ja toi uusia arvokkaita tuttavuuksia ja ystäviä, joista tärkeimmän, Santeri Alkion kanssa, alkoi kolme vuosikymmentä kestänyt ja satoja kirjeitä käsittänyt kirjeenvaihto viimeistään vuonna 1900. Vuonna 1901 Kallio osallistui Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran vuosikokoukseen. Seuraavana vuonna hän kävi Limingassa keskusseuran juhlilla, ilmeisesti Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisillä lauluja soittojuhlilla.

Kalliota tarvittiin myös viemään aatetta laajemmallekin. Kevättalvella 1903 Etelä-Pohjanmaan nuorisoseura järjesti puhekiertueen Oulun läänin puolella. Alkio vetosi Kyösti Kallioon, jonka kyvyt hän hyvin tunsi, ja vaati häntä lähtemään kiireistään huolimatta mukaan kierrokselle: »Koko ohjelma särkyy, jos et voi», hän vakuutti. Alkio palasi viikon kuluttua asiaan vielä painokkaammin:
»Kyllä Sinun täytyy välttämättä nyt uhrata asialle koko viikko — Pyytämällä pyydän, että sovitat niin että voit koko matkan olla mukana.»

Kallio suostui, niin kuin hänen tapansa oli, ja hän kiersi Juho Laurosen ja Kustaa Hautamäen kanssa lähitienoon pitäjiä selittäen nuorisoseura-aatetta. Koko viikkoa hän ei sentään matkalla ollut, sillä hän esiintyi vain Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä toisten käydessä myös Kärsämäellä, Haapavedellä, Pulkkilassa, Rantsilassa ja Ruukissa.

Aina nuorisoseuralainen

Joulukuussa 1905 Kyösti Kallio kieltäytyi uudelleenvalinnasta nuorisoseuran esimieheksi. Hänet oli tuolloin jo valittu valtiopäiville, ja muut luottamustoimet olivat lisääntyneet ja muuttuneet yhä vaativammiksi. Seuraajaksi tuli alusta asti aktiivisesti mukana ollut kahvilanpitäjä, neiti Maikki Kärenlampi. Kyösti Kallio kutsuttiin, kuten vaimonsakin, seuran kunniajäseneksi.

Esimiehen tehtävien jättäminen ei kuitenkaan merkinnyt eroa nuorisoseuratoiminnasta. Johtokunnan jäseneksi Kallio jäi edelleen, ja hän oli siinä kymmenen vuotta, vuoteen 1915 saakka. Rakennustoimikunnassa hän oli vielä vuoden sen jälkeen. Muutamaa kuukautta Kallion esimieskauden päättymisen jälkeen perustettiin Nivalassa pidetyssä kokouksessa Keski-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liitto toimialueenaan Oulun läänin eteläosa Iijoesta etelään. Myös tämän seuran johtokuntaan Kallio valittiin, ja hän pysyi kaksi vuotta toimessa. Hän edusti myös joskus järjestöä Suomen Nuorison Liiton kokouksissa, ainakin syksyllä 1909.

Oman seuransa asioita hän seurasi niin johtokunnan jäsenenä kuin sen jälkeenkin kiinteästi. Hän oli kiinnostunut siitä, mitä tapahtui, ja kotiväki raportoi hänelle aktiivisesti tapahtumista. Näytelmiin hän ei enää ehtinyt, mutta seurasi harjoituksia ja esityksiä kiinnostuneena. Ehtipä hän valtiopäivätyönsä lomassa hankkia pääkaupungista bengaalia ja muita näyttämövarusteita nuorisoseuran tarpeisiin. Häntä huolestutti nuorisoseuran kasvatuksellisen otteen säilyminen, ja Kalliot seurasivat tarkoin, kuinka uuden esimiehen aikana kyettiin pitämään puolia huvittelunhaluisten vaatimuksia vastaan. Yleensä hän kuitenkin oli seuraajaansa tyytyväinen, sillä toiminta nuorisoseurassa säilyi vireänä.

Kyösti Kallion kiinnostusta nuorisoseuratyöhön lisäsi sekin, että omat lapset astuivat vartuttuaan seuran harrastuksiin; heistä kolme oli vuorollaan isänsä jälkiä seuraten esimiehinäkin. Isä seurasi tiiviisti lastensa ponnisteluja varsinkin silloin, kun syntyi erimielisyyksiä toimintamuodoista ja periaatteellisista kysymyksistä kuten tanssin sallimisesta tai alkoholin käytöstä.

Kyösti Kallio auttoi nuorisoseuratyötä yleisemminkin monin tavoin valtiopäivätyössä ja sittemmin hallituksissa. Hän työskenteli jo säätyvaltiopäivillä nuorisoseurojen valtionavustusten hyväksi, taivutteli valiokunnan jäseniä ja selosti nuorisoseuratyön olemusta päättäjille, joilla ei ollut aikaisemmin mitään tietoa koko toiminnasta. Pappissäädyn vanhoillisempien jäsenten kanssa hän joutui vuoden 1906 valtiopäivillä kiistoihinkin, ja säädyn puhemies E. G. Palmen typisti Kallion kirjoittamaa, nuorisoseuroista liian kiittäväksi arvelemaansa mietintöehdotusta. Rahat kuitenkin myönnettiin, mikä oli pääasia.

Kansanedustajana ja hallitusmiehenä hän oli sitten nuorisoseuratyön väsymätön tukija ja oli suuresti vaikuttamassa siihen, että nuorisoseurat alkoivat saada tuntuvaa säännöllistä valtionapua. Kallion noustessa yhteiskunnallisella urallaan hänen nuorisoseuralaisuutensa oli yhä tärkeämpänä mainoksena liikkeelle, ja toki Suomen Nuorison Liitto tiesi Kallion puoleen kääntyessään saavansa myös konkreettista tukea. Liiton 50-vuotisjuhlissa Mikkelissä 26. – 27. kesäkuuta 1931 Kyösti Kallio kutsuttiin SNL:n kunniajäseneksi.

Reservikasarmissa

Samalla tavalla kuin nuorisoseuratyö, tutustutti Kalliota Nivalan ja lähipitäjien nuorisoon palvelu Oulaisten reservikomppaniassa kesinä 1896, 1897 ja 1898. Vaikka nämä palvelukaudet jäivät yhteensä kolmen kuukauden pituisiksi, syntyi lukuisia vuosikymmenet kestäviä ystävyyssuhteita.

Kesällä 1895 Kyösti Kallio muiden ylivieskalaisten 1873 syntyneitten miesten kanssa astui arvannostoon. Vaikka Suomen suuriruhtinaanmaassa vallitsi yleinen asevelvollisuus, määräsi arpa miehille aivan erilaiset velvollisuudet. Mies saattoi joutua astumaan vakinaiseen väkeen kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen hän kuului vielä kaksi vuotta reserviin. Jos onni oli hyvä, mies saatettiin määrätä suoraan reserviin, mikä edellytti vain 90 päivän koulutusta kolmen vuoden aikana kuukausi kerrallaan. Harjoitukset pidettiin reservikomppanioiden kasarmeissa yleensä lähellä kotiseutua.

Kyösti Kallion arpa oli numeroltaan 13, mutta silti suosiollinen. Yhtenä 15:stä ylivieskalaispojasta hän pääsi suoraan reserviin. Oulun tarkka-ampujapataljoonan Oulaisten eli 13. reservikomppanian kirjoihin merkittiin »lyceolainen Kusti Mikonpoika Kallio-Kangas, Ylivieskan Kankaan kylästä, lutherilainen ja hyvämaineinen». Kallio itse merkitsi ilmeisen ylpeänä päiväkirjaansa, että hän oli tullut kutsunnassa hyväksytyksi, vieläpä ainoana ratsuväkeen kelvollisena Ylivieskasta, mikä myös merkittiin kirkonkirjaan. Karsinta sotaväkeen oli varsin tiukka, mm. Kyöstin molemmat vanhemmat veljet oli tarkastuksessa todettu asepalvelukseen kelpaamattomiksi.

Kesäkuun 4. päivänä 1896 Kyösti Kallio ilmoittautui 144 muun reserviläisen kanssa Oulaisissa. Nuoria tulokkaita odottivat esimiehet ja kouluttajat. Komppanian päällikkö oli alikapteeni Grönberg — muut upseerit olivat vuosittain vaihtuvia reservivänrikkejä. Muuta kantahenkilökuntaa olivat vääpeli Tuominen, varusmestari Huotari, aliupseereja ja jefreittereitä (korpraaleja), kaksi reservitorvensoittajaa ja välskäri.

Tällä väellä Kala- ja Pyhäjokilaakson pitäjien miehille opetettiin sulkeisjärjestystä, marssia, käännöksiä, asentaja, voimistelua, miekan käyttöä bulvaanin avulla sekä kiväärin purkamista, kokoamista ja huoltoa. Tärkeä osa koulutuksesta oli ampumaharjoituksilla komppanian kahdella ampumaradalla; kunnostaessaan ja rakentaessaan näitä reserviläiset samalla oppivat muita lapiotöitä, ampumahaudan tekoa ym., siis useimmille reserviläisille ja myös Kyösti Kalliolle perin tuttua työtä. Myös vartiopalvelusta oli, ja yksi plutoona neljästä oli vuorollaan valmiustilassa tulipalojen varalta. Kirkossa reserviläiset kävivät ainakin parina sunnuntaina.

Koulutus tuotti tulosta. Komppania tarkastettiin Kallion alokaskesänä useampaan kertaan, ja kaikki vakuuttivat tyytyväisyyttään. Korkea-arvoisin tarkastaja, Suomen sotaväen apulaiskomentaja kenraalimajuri Procope oli Oulaisissa heinäkuun 8. päivänä 1896. Kenraali oli tyytyväinen ja sen hän toi julki kiitospuheessa komppanialle. Reserviläisten puolesta vastauspuheen pitäjäksi määrättiin Kallio, mikä osoittaa hänen erottuneen joukosta esiintymiskykynsä vuoksi — ei mikään ihme nuorisoseuran puheenjohtajalta. Heinäkuun 18. päivänä alkoi reserviläisten kotiutus. Kiväärit tarkastettiin, minkä jälkeen ne sekä muu kruunun omaisuus luovutettiin, ja ensimmäinen reservin harjoitus oli ohi.

Kyösti Kallio kuvaili ensimmäisen sotilaskesänsä tunnelmia hauskassa kirjeessään, joka oli tarkoitettu ehkä nuorisoseurassa luettavaksi. Vaikka tsaarin armeijan sotilaskuri kaikin osin ei miellyttänytkään, oli Kallion asenne kuitenkin reipas ja myönteinen. Vaikka mieli olisi tehnytkin, ei reservin sotamies Kallio esimiehiinsä kajonnut eikä heitä sanoin loukannut, niin kuin jotkut toverinsa. Komppanian rangaistuskirjaan ei ilmaantunut Kusti Kallio-Kankaan nimeä.

Kyösti Kallio oli hyvä sotilas, jonka taidot karttuivat sitten kahtena seuraavana kesänä. Kesällä 1897 hän oli Oulaisissa heinäkuun 22. päivästä elokuun 20:nteen, ja vuonna 1898 elo—syyskuussa, 24.8. alkaen. Pataljoonan päällikkö tarkasti kumpanakin kesänä reserviläisten taidot, ja komppanian todettiin olevan »kaikin puolin oivallisessa kunnossa». Jälkimmäisinä kesinä koulutuksen painopiste oli yhä selvemmin ampumisessa ja taistelukoulutuksessa, kun perustaidot oli ensimmäisenä kesänä opittu. Kyösti Kallio ei kuulunut komppanian parhaimpiin ampujiin. Kun toisena kesänä komppanian 46 miestä palkittiin ampumamitalilla ja nimitettiin »oivallisiksi ampujiksi», ei Kallio ollut joukossa 31 Ampumisesta hän kuitenkin piti ja harrasti sitä vielä kauan myöhemminkin.

Kyösti Kallion sotilaallinen koulutus jäi siis vanhan väen reservin sotamiehen asteelle, kolmen kuukauden mittaiseksi. Vaikka reservipalvelus häiritsi kiireisen viljelijän töitä ja pakotti sitten ahkeroimaan muina aikoina enemmän ja vaikka pikku vastenmielisyyksiäkin ilmeni, suhtautui Kyösti Kallio kuitenkin sotaväkeen myönteisesti sekä nuorukaisena että myöhemmin päättäjänä. Hän joutui maanpuolustuskysymysten kanssa sittemmin paljon tekemisiin, maan hallituksessa jopa väliaikaisena puolustusministerinä, puolustusneuvoston ja useiden komiteoiden jäsenenä sekä vihdoin rauhan aikaisena ylipäällikkönä. Myönteinen perusta laskettiin Oulaisten kesinä.