Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Täällä näyttää kohta kaikki olevan ennallaan. Ainoastaan väsymys vaivaa. Marin suhteen olin levoton, sillä hän oli saanut päähänsä sen sairaskodin. Ja kun näki, ettei sairaskoti ole nyt ainakaan välttämätön ja jyrkkä kielto vanhuksilla on väärin. Siis rupesin häntä hommaamaan sinne vaan pyysin, että hän kävisi ensin lääkärin tykönä ja sitten vasta menisi, jos lääkäri määrää. Mari mietti ja kävi navetassa ja mietti. Kului vähän aikaa niin tuli ja sanoi, minä otan Mixtuuraa ja sitä hän itse nouti ja minä ostin uuden esiliinan, niin on kaikki hyvin ja minä voin lähteä lauantaiaamuna levollisesti matkaan.Onko taas sinun tänne tulosi esillä. Kunpa me ymmärtäisimme, että me teemme sen Jumalan tahdon mukaan. Waan jos sinä tunnet, että koti on tänne niin tule. Se työ on yksilöllinen ja edesvastuu on suuri. Waan edesvastuuhan aina on yksilöllistä. Vaan se ero on siinä, että joukossa tehdyt päätökset eivät ole omakohtaisesti heti tuomittavina suuren yleisön edessä kuin seisoessamme yksin päätöksen takana. Pyydä sinäkin Taivaan Isältä tähän voimaa. Minusta tämä askel on niin suuri. Rukoilen hiljaisuudessa, että Jumala kääntäisi kaikki tahtonsa mukaan. Häneltä kaikki tulee. Olemme vain vähäisiä aseita hänen kädessään tässä suuressa kaikkeudessa. Olethan Jumalalta saanut suuren leiviskän ja Hän tahtoo, että se on käytettävä. Siis jos kutsumuksesi on tänne, niin tule. Ja Jumala antaa apunsa sen täyttämisessä.
Lapset vielä nukkuvat. Wieno lueskelee sängyssään ja hänellä on oikein paha nuha taaskin, vaan muuten hän on reipas. Weikon ääni on painunut vaan toisten lasten ääni on selkeä, vaikka on yskä vielä ja rykiminen niin ankaraa, että oksentaa pitää lopussa. Hampaan sain korjautetuksi. Nyt tuntuu taas hyvältä, vaikka paikat vähän haittaavatkin. Oletko pitänyt hampaistasi? Kumminkaan en usko vaikka sanot pitäväsi, sillä sinähän narraisit nyt kun olet kauempana, kun narrasit lähempänäkin. Ja lopuksi kaikki asiamme annamme Jumalan huomaan. Rakkaan Isämme huomaan. Tervehtien omasi”