Kirje 1926-10-2, Nivala

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Nyt on kaunis kirkas pouta. Koetamme saada tänään turnipsin ylös ja säilöön. Eilen jo aloitettiin ja kyllä se tänään tulee kaikki kuntoon, ei mennä riiheenkään, sillä eihän tiedä miten pakkaset tulevat ja elot ovatkin jo kaikki riihessä. Menen tänään pyytämään Kivimäeltä sitä puimakonetta, sillä Heino pui siellä. Kyllä se oli ilkeä, kun eivät saaneet Oulussa niitä rattaita valetuksi. Kenties on näin parhain. Se Mehtälän yhtiön kone on taas rikki. Sitten se Wuorela kun rehkii niiden ojien kanssa. Toiset kun ovat vaikeammat luoda. Toisista ei kannattaisi maksaa kuin 50 p sylestä ja toisista 1 mk ja pyytää että minä sanoisin mutta sehän on mahdottomuus. Ja hän yhä mieskasakoille maksaa 20 mk, vaikka pimeä tulee niin aikaseen. Käskin pudottaa 100 markkaan viikko vaan ei ollut muistanut sanoa, niin täytyy vielä antaa sama. Saviluoto ja Wiinanen siellä on ojalla kasakkana, eikä itse ole, ei harjoittelijoita myöskään. Perjantaina he aikovat mennä sakilla luomaan. Wuorela raukkaa seuraa nyt vastoinkäymiset. Sadeaika on tietysti mennyt jo ohi ja tulee ihana ilma. Lehmät tuodaan kotiin maanantaina. Olisi tuotu tänään vaan kun Iisakki ei saanut periä valmiiksi. Sikapossut voivat oikein hyvin. Korkein johtakoon ja siunatkoon työsi. omasi”