Kirje 1928-1-13, Kotona

Rakkaimpani! ”Täällä puuhaamme Katria aika kiireellä luoksesi. Anni sai Kainolle asunnon erään rouva Kaikkosen luona Sepänkadulla. Hän saapi oman huoneen 700 mk. Nyt tällä hetkellä tuntuu, että olisi parempi, jos pulut saisi yhteen vaan näin on parempi.Eilen kävivät Kalervo ja työnjohtaja kotisarassa leimaamassa 200 puuta. Kalervo tuumasi, että ne melkein olivat kuusia, hyvin oksasia ja tasalatvaisia, joten niiden mitta on nyt saatu ja joutavat kaatua Kalervo sanoi, että hyvä oli että leimattiin Markulle sillä kyllä hän hakkaa männyn vaikka kuun navalta ennen kuin oksasen kuusen tiheiköstä. On mukava, että oma poikamme on tietoinen metsistämme ja innolla koettaa järjestää, ettei tulisi tuhoa. Nyt he tänään menevät leimaamaan Sarjanperälle, sillä sekin hakkaaja oli pyytänyt leimaamaan, että on vapaampi hakata.
Niin en muistanutkaan sanoa kirjeesi vaikutusta työnjohtajaan. Mitään hän ei sanonut, mutta kasvoissa leimahteli veri ja koko neuvottelun ajan oli hän hajamielinen, vaan nyt hän on kuin ennenkin. Kalervo sanoi, että oli hyvä kun isä kirjoitti. Karsinat on luotu, myllyssä käydään. Karsinan lannat ja muuta lantaa joukkoon ajetaan heti ja koetetaan saada kasaan rehu ym. ennen tukinajoa. Korkein suojatkoon Sinua. Katri lähtee siis huomenna. omasi”