Kyösti Kallio

Kari Hokkanen

Kansakoululainen otetaan kasvatiksi

Ylivieskan kirkonkylään oli perustettu kansakoulu erikseen poikia ja tyttöjä varten vuonna 1880) Kun kunnallismies Mikko Kallio oli ollut koulun puuhamiehiä, oli luonnollista, että hän pani omatkin lapsensa kouluun. Kyöstin vanhemmat veljet Erkki ja Jaakko olivat koulun ensimmäisiä oppilaita, ja vuorollaan astui koulutielle myös Kyösti Kallio. Syksyllä 1882 opettaja S. P. Kesti sai oppilaakseen yhdeksänvuotiaan Kallion Kustun. Matka ei ollut pitkä, runsas kolme kilometriä.

Ilmeisesti Kustu Kallio viihtyi myös koulussa. Menestyskin oli tyydyttävä. Käytös sekä ahkeruus ja tarkkaavaisuus arvioitiin kansakoulun päästötodistuksessa toukokuussa 1886 hyväksi. Uskonnossa, laulussa ja laskennossa hän ylti kahdeksaan, kirjoituksessa, maantiedossa ja voimistelussa hän sai tyydyttävän seitsemän. Huonompi oli menestys äidinkielessä ja historiassa, kuutonen kummassakin, ja muoto-oppi ja luonnontiede arvioitiin vain viiden tasoisiksi. Ajan ankaran arvostelun huomioon ottaen menestys oli kohtuullinen.

Viimeisenä kansakouluvuotenaan Kustu Kallio muutti asumaan pois kotoaan, Anttuuna Kankaan luo Kankaankylään. Muutto ei merkinnyt suoranaista eroa kodista, sillä muu perhe tuli pian perässä, mutta Kyösti Kallion elämänkaaren muotoutumiseen tapahtumalla oli käänteentekevä vaikutus. Varakkaan tädin kasvatilla oli mahdollisuus hankkia enemmän koulusivistystä ja samalla Kyösti sai vankan taloudellisen aseman tulevana suuren omaisuuden perijänä.

Anttuuna (Antona) Kangas oli tuolloin 51-vuotias naimaton nainen. Hänen isänsä Heikki (Henrik) Jeremiaanpoika Kangas oli paitsi talollinen myös kauppias. Hän oli hankkinut Iiiketoimillaan melkoisen omaisuuden, jonka Anttuuna peri. Vuoden 1891 kunnallisverotuksessa Anttuuna Kankaalle merkittiin tuloja 1 405 markkaa — suunnilleen yhtä paljon kuin Mikko Kalliolla — mikä lienee kertynyt koroista. Korkoa vastaan lainattuna hänellä oli tuolloin 26 000 markkaa 4 Yksinäinen nainen kiintyi serkkunsa poikaan ja sai pyynnöstä hänet vakinaiseksi kasvatikseen luokseen asumaan. Tädin luona alkoi asua myös Kyöstin yhtätoista vuotta nuorempi sisar Jenny, jonka täti sittemmin otti samoin kasvatikseen ja perillisekseen.

Uusi kasvattipojan asema muutti Kyösti Kallion elämänmenoa ensiksi siten, että hänen koulutiensä jatkui. Mikko Kallion muut lapset eivät käyneet enempää kuin kansakoulun eivätkä kaikki tytöt sitäkään, mutta Anttuuna Kangas halusi »pojastaan» joko kauppiasta tai virkamiestä. Ainakin virkamiesuralla oli oppikoulu välttämätön. Syyskuun alussa vuonna 1886 kolmetoistavuotias Kustaa Kallio kirjoitettiin Raahen alkeiskouluun. Koulu oli suomenkielinen kolmeluokkainen keskikoulu, jonka oppilaat yleensä siirtyivät joko Raahen porvari- ja kauppakouluun tai Oulun lyseoon lukujaan jatkamaan, mikäli selviytyivät alkeiskoulun kurssista.

Kyösti Kallio ei ollut mikään koululahjakkuus. Kansakoulussa hän menestyi keskinkertaisesti, mutta oppikoulussa selvästi keskitasoa heikommin. Varsinkin kielissä hän oli heikko. Asia ei korjaantunut kovallakaan työllä, vaan lopulta katkaisi koulutien. Raahen koulun neljä ensimmäistä lukukautta, kaksi ensimmäistä luokkaa, sujuivat suunnilleen keskinkertaisella menestyksellä. I luokalla Kyösti Kallion keskiarvo oli vähän kuuden ja puolen päälle, mikä ylitti hieman luokan keskiarvon. Parhaiten hän menestyi geometriassa, laskennossa, uskonnossa ja maantiedossa. Sen sijaan ruotsin kieli, Kallion kouluvuosien pysyvä harmi, osoitti vaikeutensa ja oli heikko neljä ensimmäisistä todistuksista alkaen. Toiselle luokalle hän selvisi ruotsin ehdoin, ja samoin kolmannelle, jolloin ehdot merkittiin ruotsin kirjoittamisesta. II luokan oppimäärään sisältyi myös latinan kieltä, jossa menestys oli parempi kuin ruotsissa. III luokka tuotti jo sitten suuria vaikeuksia. Ahkeruus ja tarkkaavaisuus, jossa hän siihen saakka oli saanut arvosanan 8, putosi ensin II luokan kevätlukukaudella seitsemään ja III luokan kevättodistukseen jo kuutoseen. Keskiarvo hurahti syyslukukaudella 5,5:een ja keväällä peräti 4,8:aan, mikä kertoo jokseenkin täydellisestä kyllästymisestä. Tulevan valtiomiehen todistus keväällä 1889 sisälsi murheellisen sarjan nelosia (suomi, ruotsi, latina) ja viitosia (uskonto, venäjä, maantiede, historia, geometria, laskento, eläintiede). Vain laulu ja voimistelu, hänen perinnäiset vahvat aineensa, pysyivät hyvinä kahdeksikkoina, mutta niitä ei laskettu mukaan keskiarvoon eivätkä ne luonnollisestikaan pelastaneet luokallejäänniltä.

Luokallejäänti ei katkaissut koulunkäyntiä, vaan Kyösti päätti yrittää edelleen — kuinka paljon päätökseen vaikutti kasvatustädin ja kuinka paljon oma tahto, jää arvailun varaan. Menestys kohosikin III luokkaa toista kertaa käydessä melkoisesti, ja Kallio nousi luokan keskiarvon paremmalle puolelle. Kielissä oli jatkuvasti vaikeuksia lukuun ottamatta tyydyttävästi sujunutta venäjää; ruotsin ja latinan kielissä hänelle merkittiin arvosanalla viisi ehdot vielä keväällä 1890. Kyösti Kallio ei saanutkaan alkeiskoulusta päästötodistusta, vaan hän otti erotodistuksen pyrkiäkseen sillä Oulun lyseoon.

Kyösti Kallion menestys Raahen koulussa oli siis vaatimaton. Sitä selittää osaksi joutuminen outoihin oloihin. Poika asui koulukortteerissa vieraiden ihmisten luona. Lukujen valvonta oli heikompaa kuin kotonaan asuvilla kaupunkilaispojilla, ja murrosiän vaikeudet heijastuivat koulunkäyntiin kovemmin kuin monilla tovereilla. On myös huomattava, että arvostelu oli ankaraa, kuten luokkien keskiarvoista voi päätellä, eikä koulutien katkeaminen ollut lainkaan harvinaista. Mutta on selvästi nähtävissä, ettei teoreettinen oppikoulu runsaine kieliohjelmineen ollut käytännöllisesti suuntautuneen Kyösti Kallion omaa alaa.

Kouluvaikeuksistaan huolimatta Kyösti Kallion asenne kouluunsa näyttää olleen pääasiassa myönteinen. Alkukankeutta aiheutti kertoman mukaan kotitekoinen ja epämuodikkaan väljälahkeinen puku, jota poika itse korjaili,mutta sittemmin Kyösti avoimen luonteensa mukaisesti sopeutui hyvin toveripiiriin. Muutamat säilyneet koulutoverien kirjeet kertovat suositusta kumppanista, jonka kanssa yhteyden toivottiin säilyvän vielä senkin jälkeen, kun siirtyminen lyseoon oli jo tiedossa. »Parhaalta ystävältään», »toveriltaan H:Ita». hän sai viimeisenä alkeiskoulukesänä 1889 kirjeen, jossa tämä kertoi aikovansa ryhtyä keräämään Kyöstille kasveja ja tulevansa Kyöstin luo Ylivieskaan niittymieheksi. Ajan koululaisten tavan mukaan Kyösti Kalliollakin oli muistovihko, johon toverit kirjoittivat hänelle omistettuja pikku runoja. Vihko oli päivätty K. Kalliolle 2.3.1890, siis viimeisenä kouluvuonna.

Raahen aikana Kyösti Kallion koulukortteeri oli Vitolinin talossa, kamarissa, jonka ikkuna antoi pihan puolelle) Se oli ensimmäinen pitkässä sarjassa enemmän tai vähemmän viihtyisiä tilapäisasuntoja, joissa Kyösti Kallio vietti hyvin suuren osan elämästään.
Opettajiinsa koululainen suhtautui vaihtelevasti. Koulunsa vuosikertomukseen lukuvuosilta 1888-1889 hän merkitsi arvioitaan heistä varsin suorasukaisin ilmaisuin. Luonnonhistorian ja matematiikan opettaja sai arvion »mainio», ja kaksi muuta saivat arvosanan »hyvä mies». Muut arvioitiin ankarammin. Yksi »itse osas vaan ei osannut muita opettaa», toinen oli »reuhake» ja kolmannen nimitys oli vieläkin epäkunnioittavampi.

Oulun lyseon aika

Päästyään Raahen koulusta keväällä 1890 Kyösti Kallio kävi rippikoulun. Hän oli tuolloin jo 17-vuotias, ja paljon muita enemmän oppia saaneena hän selvitti rippikoulun hyvin »arvosanoin». Samalla kertaa juhannuksena pääsi ensi kerran ehtoolliselle myös hänen
kahta vuotta nuorempi Amalia-sisarensa. Syyskuun I. päivänä 1890 vankasti evästetty nuorukainen aloitti

Oulun suomalaisen valtionlyseon IV luokan oppilaana. Hän oli siis 17-vuotias, tanakka nuori mies, jolla oli yllään räätälin tekemä herrasmiehen puku. Keskimäärin pari—kolme vuotta nuoremmista luokkatovereistaan hän erosi ulkonäöltään,13 joskaan ei ollut mikään
harvinaisuus iältään. Kun koulu palveli koko Pohjois-Suomea, sinne tuli oppilaita kaukaa Lappia ja Kainuuta myöten, eivätkä isotkaan ikäerot olleet harvinaisia. Kyösti Kalliokaan ei ollut luokallaan vanhin.

Kyösti Kallio kävi Oulun lyseota syksystä 1890 kevääseen 1893, vajaat kolme vuotta. Tänä aikana hän suoritti täysin vain IV luokan
kurssin, kun muut luokat, joita hän myös yritti, jäivät enemmän tai vähemmän vajaiksi. Jo keskikoulussa ilmennyt heikko koulumenestys jatkui lyseossa yrittämisestä huolimatta.

Alku oli kyllä lupaava. Syyslukukauden 1890 arvostelu IV luokalla oli varsin hyvä. Keskiarvo oli 7,5 eli paljon luokan keskiarvon
(6,8) yläpuolella, ja vain kuusi luokan 31 oppilaasta sai paremman todistuksen kuin Raahen koulun tulokas. Ruotsi oli kyllä nelonen, mutta muut numerot olivat yleensä hyviä tai tyydyttäviä. Aritmetiikka ja algebra tuotti peräti kympin, ja kahdeksikko hänellä oli uskonnossa, suomessa, latinassa, geografiassa ja historiassa, geometriassa ja trigonometriassa, kasviopissa, eläinopissa ja voimistelussa. Kevätlukukaudella numerot laskivat niin, että keskiarvo putosi 6,8:aan, mutta ruotsin ja venäjän ehdoin hän selviytyi
seuraavalle luokalle.

Kyösti Kallio suhtautui koulumenestykseensä vakavasti ja yritti parantaa sitä. Kesällä 1891 hän vietti melkein kaksi kuukautta Ahvenanmaalla tarkoituksenaan kohentaa ruotsin kielen taitoaan, koulunkäyntinsä hankalinta kohtaa. Hän matkusti junalla Turkuun, jossa laivan lähtöä odotellessaan sai ihailla kaupungin nähtävyyksiä. Erityisesti Turun linna, tuomiokirkko sekä Pietari Brahen ja H. G. Porthanin patsaat tekivät nuorukaiseen vaikutuksen. Matkalla Maarianhaminaan hän näki saariston, joka myös oli Pohjois-Pohjanmaan sisämaan kasvatille uusi kokemus. Maarianhaminasta vei sitten vene hänet Jomalan pitäjän Örningebyn kylään, lähelle Lemströmin kanavaa, jossa hän asettui asumaan Frans Fredrik Erikssonin luo. Kyösti oli ympäristöön hyvin ihastunut. Hän tutustui raunioihin lähellä Maarianhaminaa, kävi kalastusretkellä paikallisten asukkaiden kanssa, ihaili keisarillisen laivaston kulkua kanavan läpi, ui ja souteli. Lisäksi hän keräsi innokkaasti kasveja ja yritti keskustella ihmisten kanssa. Sairastuminen heinäkuun loppupäivinä pakotti hänet lopettamaan Ahvenanmaalla oleskelun suunniteltua aikaisemmin ja palaamaan kotiin.

Ruotsin kielen taitoon Ahvenanmaan-retki ei näytä sanottavasti vaikuttaneen. Ehtonsa Kallio sai kyllä suoritetuksi, mutta arvosana pysyi myös viidennen luokan syyslukukauden todistuksessa neljänä. Muuten koulu sen sijaan sujui verraten hyvin. Keskiarvo kohosi 7,4:ään, joka oli selvästi luokan keskiarvoa parempi. Uskonnon, suomen kielen ja kasviopin tiedot arvioitiin yhdeksän arvoisiksi. Ainekirjoituksessa, maantiedossa ja historiassa sekä matematiikassa hän ylti kahdeksaan. Kieletkin kohentuivat ruotsia lukuun ottamatta, ja uutena kielenä mukaan tulleessa saksassa hän sai peräti kahdeksikon.

Kevätlukukaudella 1892 tapahtui kuitenkin käänne, joka sitten lopetti Kyösti Kallion koulutien. Lähteet eivät ilmaise, mikä oli syy ja mikä seuraus, mutta hän sortui kouluvilppiin, sai epätavallisen ankaran rangaistuksen ja arvosanat romahtivat kauttaaltaan. Rangaistuksiahan koulupojille määrättiin jatkuvasti, ja Kyösti Kalliokin oli edellisenä keväänä istunut tunnin jälki-istunnossa elämöimisestä Nyt suomen kielen vanhempi lehtori Sakari Westerlund — sittemmin lyseon rehtori Mauno Rosendalin jälkeen — antoi hänelle peräti 11 tunnin karsserirangaistuksen vilpistä ja samalla Herman Bohm -nimiselle pojalle avunannosta samaan rikokseen kahden tunnin jälki-istunnon. Bohmin käytöstä ei alennettu, mutta Kallion rangaistus sisälsi senkin.

Lupaavasti alkanut viides luokka epäonnistui täysin. Kevään 1892 todistus oli lähes luokan huonoin, keskiarvo alle kuutosen ja latina, latinan kirjoitus, ruotsi ja venäjä nelosia. Saksan arvosana oli pudotettu kahdeksasta viiteen, samoin aritmetiikan ja algebran. Hän jäi luokalle.

Tämä Kyösti Kallion onneton kevätlukukausi 1892 on mielenkiintoinen monella tavalla. Hän ei koskaan missään yhteydessä muistellut sitä. Häntä rangaistiin ankarammin kuin ketään moneen vuoteen, ja aivan epäilyksettä tuo rangaistus ja maineenmenetys vaikutti ratkaisevasti myös arvosteluun ja muutenkin suhtautumiseen koulussa. Kyösti Kallio tunnetaan rehellisyyden voimakkaana korostajana ja nimenomaan rehellisenä,sanansapitävänä poliitikkona, jonka yksityiselämä oli moitteetonta. On oletettavaa, että puoli vuorokautta Oulun lyseon karsserihuoneessa on ollut nuorukaiselle todella kasvattava kokemus.

Kyösti Kallio oli tuolloin jo 19-vuotias. Hän ei oikein voinut ruveta käymään V luokkaa uudelleen. Koulua hän ei kuitenkaan halunnut jättää — tai ainakaan kasvatustäti ei halunnut hänen sitä jättävän — ja niin hän yritti lukuvuonna 1892-1893 yksityisoppilaana eli privatistina suorittaa VI luokan oppimäärää palatakseen sitten varsinaiseksi oppilaaksi. Hän kykenikin useimmissa aineissa oppimäärät tenttimään, mutta kielet jäivät suorittamatta. Kyösti Kallio menestyi sellaisissa aineissa, joissa »tavallinen selvä järki ja arvostelukyky riittivät», kuten hänen luokkatoverinsa K. S. Laurila muisteli, mutta kielissä ne eivät riittäneet.18 Kevättalvella 1893 Kyösti Kallio jätti lopullisesti Oulun lyseon.

Kyösti Kallion koulumenestys jäi siis vaatimattomaksi. Kouluaika, erityisesti Oulun vuodet, oli siitä huolimatta hänen tulevan uransa kannalta erinomaisen tärkeä. Hän saavutti joka tapauksessa tiedon tason, joka oli paljon sen ajan keskitason yläpuolella. Ja erityisen tärkeitä olivat ne herätteet ja virikkeet, joita hän sai niin opettajiltaan kuin tovereiltaankin. Koulun henki vaikutti häneen
monella pysyvällä tavalla.

Oulun lyseon henki oli suomalaiskansallinen, isänmaallinen ja kristillinen. Rehtori Mauno Rosendal oli tunnettu herännäisjohtaja, joka valtiollisesti lukeutui nuorsuomalaisiin ja edusti voimakkaasti kansallista linjaa. Hänen uskontotuntinsa tekivät poikiin syvän vaikutuksen ja hänen perustuslaillisuutensa vaikutti epäilemättä monen oppilaan yhteiskunnallisiin näkemyksiin. Kyösti Kallio ei ollut poikkeus. Rosendal oli Kalliolle suorastaan »jonkinlainen puolijumala», kuten Urho Kittilä on tätä suhdetta luonnehtinut.

Koulussa harrastettiin paljon yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ylimpien luokkien oppilaat kuuluivat toverikuntaan eli konventtiin, jolla oli virallinen asema kuraattoreineen ja julkaisuineen, ja jonka kokouksissa pohdittiin syvällisiäkin kysymyksiä, myös ajankohtaiseen politiikkaan liittyviä. Kyösti Kallio ei voinut siihen kouluun tullessaan osallistua, vaikka hän ikänsä ja harrastustensa puolesta olisi sinne hyvin sopinutkin. Koulussa toimi kuitenkin myös toinen, epävirallinen »pikkukonventti», jonka neljäs- ja viidesluokkalaiset pojat olivat perustaneet syyskaudella 1890. Pikkukonventti toimi samaan tapaan kuin varsinainen konventtikin. Se valitsi virkailijansa, piti kokouksistaan ja illanvietoistaan pöytäkirjaa ja käsitteli samantapaisia kysymyksiä. Pikkukonventilla oli myös julkaisu jäsentensä hengentuotteita varten samaan tapaan kuin toverikunnan Valon Terho. Tämä Oulun lyseon pikkukonventti on ensimmäinen areena, jolla Kyösti Kallion yhteiskunnalliset harrastukset pääsivät esiin.

Kyösti Kallio alkoi ottaa osaa pikkukonventin toimintaan innokkaasti. Kevätlukukaudella 1891 hän sai ensimmäisen luottamustoimensa, hänet valittiin historiankirjoittajaksi. Toiminta ei ollut tuolloin kovin innokasta, ja jäseniäkin oli vain kahdeksan. Seura otti kuitenkin lisää jäseniä ja ryhdistyi muutenkin. Vaatimukset olivat kuitenkin korkeat: jos seuran jäsen oli poissa kokouksesta syytä ilmoittamatta neljä kertaa peräkkäin kokouksia oli ilmeisesti siis varsin tiheään — hänet erotettiin. Esiinnyttävä oli kaksi kertaa puhein tai runoin, ja lehteen kirjoittaminen oli velvollisuus.

Keskustelukysymykset osoittautuivat joskus liian vaikeiksi tai muuten sopimattomiksi. Keväällä, jolloin seuran puheenjohtajana oli Kallion luokkatoveri, tuleva estetiikan professori K. S. Laurila, luokan priimus, oli uskollisina pysynyt kolme poikaa viidenneltä ja yhdeksän neljänneltä luokalta. Mutta toiminnan arvokkuus ymmärrettiin.

»Tästä viimeisestäkin vuosikaudesta näkyy, että koulupoika, kaiken koulullisen opin ohessa, haluaa myöskin seurata aikaansa, seurata niitä liikkeitä, jotka aikakautta kulloinkin tärisyttävät. Koulupoika haluaa varustautua sekä valmistaa itseään elämän taisteluun henkisillä kyvyillään yhtä hyvin kuin työmies koettaa aineellisesti turvata vastaisen toimeentulonsa», kirjoitti seuran historiankirjoittaja Kyösti Kallio pikkukonventin lukukausikertomukseen keväällä 1891.

K. S. Laurila sanoo juuri pikkukonventissa Kyösti Kallion voimakkaitten yhteiskuntavaistojen heränneen ensi kerran. Kyösti otti toiminnan vakavasti ja tunsi olevansa omalla alallaan, jossa hänen kykynsä ja taipumuksensa pääsivät oikeuksiinsa paljon paremmin kuin koululuokassa. Hän oli innokas keskustelija ja väittelijä, joka osoitti harrastusta varsinkin käytännöllisissä kysymyksissä. Filosolisemmat, aatteelliset aiheet, kirjallisuus tai uskonnon opit, joita myös keskustelukysymyksinä viljeltiin, eivät häntä kiehtoneet samalla tavalla kuin väittelyt kahvinjuonnista, tupakasta, raittiudesta ja kansanvalistuksesta. Hänen harrastuksensa suuntautuivat käytännöllisiin, varsinkin sivistyksellisiin, yhteiskunnallisiin ja valtiollisiinkin asioihin. Teoria kiinnosti vähemmän kuin käytäntö ja periaatteesta piti edetä nopeasti sovellutuksiin. Tuleva poliitikko pilkahteli Oulun lyseon pikkukonventin keskusteluilloissa.

Kyösti Kallion innokkuus ja kyvykkyys johtivat hänet kevätkaudella 1892 pikkukonventin esimieheksi. Mukana oli tuolloin seitsemäntoista poikaa, ja toiminta oli innokasta. Seura kuitenkin lakkautettiin äkillisesti. Rehtori Rosendal teki lakkautuspäätöksen kenties kurinpidosta johtuneesta arvovaltakiistasta poikien ja joidenkin opettajien välillä, arvelee K. N. Rantakari Kyösti Kallion kouluvuosia käsitelleessä muistelmakirjoituksessaan. Puheenjohtaja itse koki lakkautuksen sekä käsittämättömänä että måseritävana. Päiväkirjaansa hän merkitsi rehtorin lausuneen konventin kieltämisestä ilmoittaessaan, ettei hän uskaltanut antaa neljännen luokan oppilaitten olla viidesluokkalaisten kanssa.

»Nähtävästi hän piti meitä niin pahoina, huonoina ja paatuneina», Kyösti Kallio arveli. Oliko lakkautuspäätöksellä ja pikkukonventin puheenjohtajan samana keväänä saamalla vilppirangaistuksella syy-yhteyttä, ei selviä lähteistä, mutta oletettavasti näin ei ollut. Kallio palasi aiheeseen vielä vanhana, presidenttinä ollessaan ja muistutti, ettei syytä kerrottu eikä pojilla ollut rohkeutta sitä kysellä.

»Se oli ensimmäinen luottamustoimi, jossa puheenjohtajan nuija minulle uskottiin ja jolloin se myös näin ainutlaatuisella tavalla minulta otettiin.»

Pikkukonventin lakkauttaminen ja vastoinkäymiset opinnoissa eivät tehneet Kyösti Kalliosta koulun vihollista. Hän kunnioitti kouluaan ja sen jakamaa oppia. »Niin kauan kuin lyseossa olen, täytyy minun lukea kaikkia aineita, jopa semmoisiakin, jotka eivät minua laisinkaan miellytä», hän päätti syyskaudella 1891 kouluaineensa, joka käsitteli koulun eri aineita. Mieliaineenaan hän piti tuolloin matematiikkaa »sen hyödyllisyyden vuoksi». Ankaraa rehtoriaan Mauno Rosendalia hän ihaili, ja hän oli epäilemättä Rosendalin kanssa. Toveripiirissään hän tuli hyvin toimeen, valittiinhan hänet pikkukonventin johtajaksikin. Konventissa hän sai monia hyviä tovereita, joista osan kanssa hänellä säilyi ystävyyssuhde läpi elämän. K. S. Laurilan kanssa suhde ei ollut sydämellinen, mutta korrekti. Matti Niilekselä oli hänen tuleva kansanedustajatoverinsa. Muutamaa luokkaa ylempänä olleen Ilmari Calamniuksen (Kiannon) kanssa hänen kirjeenvaihtonsa jatkui harvakseen aina viimeiseen presidenttivuoteen saakka. Aukusti Oravala ja Iivari Leiviskä, kuuluisat koulumiehet, olivat hänen koulutovereitaan, Leiviskä myös pikkukonventissa. Luokkatoveri oli myös Juho Emil Sunila, tuleva yhteistyö- ja kilpakumppani politiikassa. Sunilan kanssa suhde lienee ollut kylmä jo kouluaikana, eikä koulunero Sunila katsonut arvonsa mukaiseksi osallistua Kallion johtamaan konventtiinkaan. Läheisiä tovereita Kalliolle olivat oululaisen kauppiaan poika Kalle Lindström ja rovaniemeläinen Kaarlo Heikki Heikel, joiden kanssa hän kävi kouluvuosina ja vähän sen jälkeen ahkeraa kirjeenvaihtoa. Yhtä aikaa Kallion kanssa samaa koulua ehtivät käydä myös tuleva senaattoritoveri Jalmar Castren sekä poliitikko J. H. Vennola ja Paavo Virkkunen, joiden kanssa Kyösti Kallio sekä kilpaili että oli yhteistyössä.

Oulun lyseo antoi Kyösti Kalliolle paljon. Oulun vuosinaan Kyösti Kalliosta varttui nuori mies. Hän tottui itsenäiseen elämään ja vastaamaan asioistaan itse. Hän asui vaihtuvissa koulukortteereissa ilman erityistä holhoojaa tai peräänkatsojaa — hänen »holhoojakseen» merkittiin koulun kirjoihin rehtori. Milloin meni huonosti, hän vastasi asioista itse. Kaikesta päätellen hän säilytti itsekurinsa eikä sortunut koulupoikien verraten yleiseen tapaan juopotteluun ja muuhun senkaltaiseen kurittomuuteen. Toverien kirjeet koulunsa jo jättäneelle Kyöstille kertoivat väliin villistäkin menosta, mutta hän ei liene siihen itse ottanut osaa. Öiset kapakkakierrokset ja isvossikka-ajelut eivät kuuluneet Kyösti Kallion huvituksiin.

Nuori mies teki luonnollisesti tuttavuutta myös naisväen kanssa. Jo pikkukonventin ohjelmaan kuului vakavien keskustelujen ohella »vuorokulkua» tyttökoulun toverikunnan jäsenistön kanssa, mikä Kallion muistaman mukaan suuresti huvitti konventin jäseniä. Privatistivuonnaan, syksystä 1892 alkaen, Kyösti Kallio kirjoitti päiväkirjaansa ahkerasti seurustelustaan erään Oulun tytön kanssa. Kyösti Kallio kuului tuolloin neljän pojan ja neljän tytön muodostamaan toveripiiriin, joka oli paljon yhdessä. Joukosta kolme oli Oulunsalossa eli Salossa sijaitsevan kasvatuslaitoksen johtajan Erik Tolvasen lapsia, ja nuoret kokoontuivat usein heidän luonaan. Tämän vuoksi piiri kutsui itseään nimellä »Saloenses» tai »Saloenses-kompania». Pojat olivat lyseolaisia, tytöt kävivät Oulun suomalaista yksityistä tyttökoulua. Kyösti Kallio merkitsi Saloenses-seuran kohtalot huolellisesti päiväkirjaansa. Hän kertoi, kuinka seuran jäsenet tutustuivat toisiinsa ja alkoivat sitten lähemmin seurustella keskenään. Itse hän tutustui Aina Tolvaseen, omaan ihastukseensa, ensi kerran syyskuussa 1892 Frimannilla, jonne oli mennyt sadetta pitämään. Kun heidät sitten vähän myöhemmin, markkina-aikana karusellin luona esiteltiin toisilleen, alkoi seuranpito. Nuoret kävelivät Oulun kaduilla.

Silloin tällöin tytöt kutsuivat muita kotiinsa. Joukko viihtyi muutaman kuukauden hyvin yhdessä. Tällöin »tuo vanhojen mieltä noudattava» Kyöstikin joutui ottamaan osaa tanssiin, vaikkei ilmeisesti mikään tanssimies ollut tuolloinkaan — myöhemminhän hän suhtautui kielteisesti koko tanssimiseen. Nyt kuitenkin 19-vuotias lyseolainen sai muiden mukana »mennä ympär’ salia» tai »tanssia rentustella• Oulujoen sillalla. Milloin ei tanssittu, lauleltiin, juotiin teetä, käytiin konditoriassa ja valokuvaajalla ja puristettiin jäähyväisiksi hellästi kättä. Kyösti arveli piankin rakastuneensa Ainaan, ja tyttö pyöri hänen mielessään jatkuvasti. Joululomalla hän oli varma, että tyttö oli ehtinyt »jossain määrin jo saada sijaa» hänen sydämensä sopukoissa.

Kuka sitten oli Kyösti Kallion ensirakkaus? Aina Tolvanen oli oululaistyttö, syntynyt 1.7.1877, siis runsaat neljä vuotta Kyöstiä nuorempi ja lemmenliekin leimahduksen aikaan vasta vähän päälle 15-vuotias. -Ihastunut Kyösti kuvaili tyttöä seuraavasti:

»Vartaloltaan pitkänpuoleinen, hoikka ja kaikin puolin miellyttävä, jotta jo takaa päinkin täytyy häneeseen vähän mieltyä. Muodoltaan laihanpuoleinen, sinisilmäinen ja kellertäväkutrinen. Ensi silmäyksellä hänen kasvoissaan ei voi huomata miellyttävää ilmettä, vaan lähemmin tarkasteltuna huomaa niissä kumminkin jotain puoleensa vetävää. Luonteeltaan vähän runollinen ja sentähden niinkuin tällaiset tavallisesti iloinen, kenties haaveellinen, vaan kumminkin miettivä.»

Kevätpuolella alkoi Saloenses-kompania hiljalleen hajaantua. Nuoret löysivät uusia ihastuksia ja erkanivat piiristä. Helmikuun alussa Kyöstikin alkoi pelätä »saavansa rukkaset» ja kirjoitti seuran vaiheista alakuloisen runon »Katoavat oksat». Aavistus osoittautui oikeaksi:

»Sen tapaiset ne tuli, kun luulinkin, nyt en ole ollut enään Ainan kanssa puheisilla isoon aikaan», hän kirjoitti muistikirjaansa. Epätoivoon hän ei sentään antautunut. »Rukkaset tuli, vaan ne minä kannan pystyssä päin, vaikka sydämessäni olisikin tuo ensin tuntunut vastenmieliseltä», hän vakuutti.

Pysyvämpää haavaa sieluunsa ei Kyösti Kallio tosiaankaan ihastuksestaan saanut. Hänen kouluvuotensa olivat sitä paitsi juuri tuolloin lopullisesti päättymässä. Hän oli ottanut jo edellisen elokuun lopussa erotodistuksen lyseosta, ja kun yksityisoppilaanakaan yrittäminen ei luonnistanut, hän jätti lukunsa. Mikä yhteys äsken kuvatuilla riennoilla haaveineen ja sydänsuruineen on ollut nuoren privatistin koulumenestykseen, on vaikeasti arvioitavissa, mutta koulutie oli nyt joka tapauksessa lopussa.

Vailla ylioppilastutkintoa, mutta sekä tiedossa, kokemuksessa että asenteissa paljon saaneena Kyösti Kallio palasi koulutieltään Ylivieskan Kankaanmäelle kevättalvella 1893.

Kauppias vai maamies?

Anttuuna Kangas ei nähnyt kasvattipoikansa tulevan virkamieheksi, mikä epäilemättä oli ollut hänen mielessään silloin kun poika hakeutui lyseoon. Lyseo-opintojen jatkaminen vielä Oulun jälkeenkin näyttää olleen ainakin yhtenä vaihtoehtona Kyösti Kallion mielessä. Hän otti yhteyttä Porin suomalaisessa lyseossa oleviin oppilaisiin yhdessä parin toverinsa kanssa pyytäen tietoja mahdollisuuksista siirtyä uuteen oppilaitokseen. Vastaus oli kohtelias. Herra K. Kalliota ja hänen tovereitaan toivoteltiin Poriin kovasti tervetulleiksi ja kirjeen lähettäjä selosti laajalti koulun tutkintovaatimuksia, opettajien tasoa jne.31 Totta hankkeesta ei kuitenkaan tullut enempää Kyösti Kallion kuin muidenkaan osalta.

Yhteyksiä Ouluun hän piti kirjeitse ja käynnein lähiajat, vaikka asuikin maaliskuusta 1893 lähtien taas Kankaalla kotiväen kanssa. Lyseolaiseksi häntä puhuteltiin vielä pari vuotta. Hän alkoi kuitenkin juurtua uudelleen kotiseutuunsa, jossa hän myös viihtyi hyvin, niin kuin oikeastaan melkein kaikkialla, minne elämänsä aikana joutui.

Kangas oli iso ja menestyvä talo, ja Kyösti viihtyi maatyössä. Hän oli tottunut talon kaikkiin töihin pienestä pitäen, ja koululomien ajat hän oli tehnyt kotonaan töitä, väliin kovastikin, kuten hän itse totesi. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että kotona oli työvoimaa vähintään tarpeeksi. Mikko Kalliokangas oli vielä täysissä voimissaan, ja perheessä oli tuolloin yhdeksän lasta. Kyöstin vanhemmat veljet Erkki ja Jaakko olivat jo perheellisiä, mutta asuivat kotona työtä tehden, ja nuorempia veljiä oli kasvamassa. Vuonna 1895, samana vuonna, jolloin Kyösti muutti lopullisesti kotoa pois, Kankaalle muutti vielä Amalia-sisaren mies Jaakko Pesämaa lisäten omalla taloudellaan talon työvoimaa. Runsaan oman väen lisäksi talossa oli useita piikoja, minkä lisäksi tuli yhden torpparin päivätyöpanos.

Anttuuna Kankaan isä oli ollut menestyvä kauppias. Kauppiaan ammatti oli toinen varteenotettava vaihtoehto nyt kun koulutie lyseossa päättyi. Kyösti Kallio oli menestynyt matematiikassa koulussa hyvin, ja se oli »hyödyllisyytensä tähden. ollut hänen mieliaineensa. Jo lyseota käydessään hän auttoi tätiä pitämällä kirjaa tämän lukuisista saamisista, sillä velallisia oli kymmenittäin. Kyösti laski korkoja ja piti kirjaa. Kun taipumuksia ja pääomia oli, Anttuuna Kangas esitti ajatuksen kasvattinsa opintojen jatkamisesta Raahen Porvari- ja kauppakoulussa. Kun opetus kuitenkin tapahtui ruotsin kielellä, oli Kyösti Kallio haluton. Hänen vastalauseensa otettiinkin huomioon.

Kyösti Kallio torjui siis kauppakoulun. Kauppiaan ammattia hän sen sijaan näyttää pitäneen hyvinkin mahdollisena. Hän ryhtyi harjoittamaan kotiseudullaan verraten laajamittaista voin välityskauppaa. Keväästä syksyyn 1894 hän asioi oululaisen voi- ja maataloustarvikekauppias W. Lindströmin kanssa, johon lienee tutustunut jo kouluaikanaan. Lindströmin pojat olivat hänen koulutovereitaan, ja Kalle Lindströmin kanssa hänellä oli sekä yhteisiä koulukirjoja että kesäretkiä. Nyt Kyösti Kallio hankki Lindströmille voita. Kauppias opasti nuorta hankkijaansa voikaupan yksityiskohdissa. Voin laatu oli tuolloin Suomen maaseudulla kovin vaihteleva ja hinta laadun mukainen. Sen vuoksi oli dritteleihin merkittävä tarkoin alkuperä, jotta maastaviejäliike Hangossa tietäisi, lähettääkö voin Englantiin vai Tanskaan. Voin ostajan tuli ilmoittaa kauppiaalle, mitkä voit tulivat hyvistä ja mitkä’täas huonoista meijereistä. Toukokuussa 1894 Lindström pyysi Kalliota lähettämään itselleen laskun kaikista kustannuksistaan, joita voin hankinnasta oli syntynyt siltä varalta, ettei tämä enää jatkaisi välittämistä. Liikesuhde kuitenkin jatkui. Elokuussa Lindström pyysi Kalliota hankkimaan voita hiukan enemmälti, mikäli mahdollista ja lupasi hyvän hinnan, jos voi vain olisi .jonkunkaanlaista. Paitsi Lindströmille Kallio välitti voita myös oululaiselle Gust. Hägg & Co -nimiselle maanviljelys- ja meijerikalusteliikkeelle, jolta hän sai joulukuussa 1894 tuhat markkaa ennakkoa.

Kauppiaan ammatti näyttää muutenkin olleen Kyösti Kallion mielessä. Keväällä 1894 hän kävi pariinkin kertaan kauppakartanon huutokaupassa ostomielellä. Huhtikuussa myytiin Nivalassa kauppias Martikaisen talo, jota Kyösti Kalliokin oli huutamassa, ja toukokuun 10. päivänä hän oli Haapajärven Autiorannalla huutamassa kauppias Kemppaisen taloa. Kyöstin huuto jäi viimeiseksi, mutta sen alhaisuuden takia myyjät eivät sitä hyväksyneet ja kauppa jäi tekemättä.

Kesän 1894 Kyösti Kallio vietti kotonaan tehden työtä »toisin vuoroin kovastikin». Yhteiskunnallisiin asioihinkin hän tunsi kiinnostusta ja alkoi ottaa osaa paikkakunnan rientoihin. Edellisenä kesänä hän jo järjesteli yhdessä joidenkin Ylivieskan nuorten — Hilja ja Aimo Lindgrenin, Kyösti Ylitalon — kanssa iltamia, joissa päätehtävät olivat yleensä Hilja Lindgrenin ja molempien Kyöstien harteilla. Kyösti Kallio piti iltamissa puheita, lausui runoja jne. Hän oli puuhaamassa myös paikkakunnalle kansanopistojuhlaa, jossa hän itse oli runonlausujana mukana. Kesällä 1894 hän perehtyi kotikuntansa kouluasioihin ja ajoi pontevasti kansakoulun perustamista Raudaskylään. Elokuun 26. päivänä 1894 hän piti Raudaskoskella luennon »sivistyksestä ja kansakouluaatteesta». Sanoma otettiinkin myönteisesti vastaan. Kyösti Kallio ehti jo arvella opinahjon aloittavan toimintansa vuoden sisällä. Kuntakokous teki kuitenkin helmikuussa 1895 kouluasiassa kielteisen päätöksen, ja asia lykkääntyi niin kauas, että Kyösti Kallion kotikunta ja siten myös kiinnostuksen kohteet vaihtuivat.33 Joka tapauksessa Oulun aatteet näyttäytyivät ja valistusmies Kyösti Kallio alkoi julkisen esiintymisensä.

Keväällä 1895 Kyösti Kallion tulevan elämänuran suunta ratkesi. Naapuripitäjästä löytyi sopiva talo, joka ostettiin hänelle. Virkamiehen tai kauppiaan ammatti kääntyi talonpojan uraksi, jossa se sitten pysyikin — joskin epätavallisia muotoja saaden ja epätavallisen korkealle yltäen.

Kyösti Kallio eli rikkaan lapsuuden ja nuoruuden. Hänen ei tarvinnut useimpien aikansa maalaislasten lailla tarttua työhön ja upota siihen niin, ettei olisi samalla ehtinyt elää täysipainoista lapsen ja nuoren elämää, kokien, kokeillen ja harrastaen. Niinpä hänen oli sitten, kun aika oli kypsä, helppoa hyvin evästettynä tarttua aikuisen elämää. Työn aika oli tullut keväällä 1895. Silloin lyseolaisesta ja harrastelijakauppamiehestä tuli talonpoika.