Rakkaat omaiseni! ”Kiitos kirjeestäsi. Oli jo niin ikävä, kun kirjettä ei kuulunut ja kello hakkasi viittä. Näin jo yhtenä yönä kamalaa unta, kuin sain sähkösanoman, ettei synnytys voi pojan isouden takia tapahtua säännöllisesti. Hyvinkin ymmärsin, että se oli levottoman mielikuvituksen tuote unissani, vaan alituisesti tahtoo se tapaus täällä mielessä pyöriä.Maksakaa Mantilan Matille se kirkollisvero, kuin saatte rahaa sekä kunnan vero, vaan muusta ei tarvitse huolehtia ennen kuin minä tulen. Sano Iisakille, että se katsoisi perään, ettei Apulla ole liian isot karikuormat, sillä hän on liian nuori vielä kovin kovilla pitää.
Elämä täällä on rauhallista ja valtiopäivätyötä on vielä liian vähän, vaan onhan sitä muuta puuhaa. Kortteeri minulla on lämpöisempi ja parempi kuin koskaan ennen. Sähkövalo on joka huoneessa niin, etten minä tulitikkua tarvitse muuta kuin sähkönappulaa vähän vääntää. Eineen ja puolisen syömme teatterin ravintolassa ja illallinen annetaan kotona.
En ole muistanut vielä laittaa Jennille niitä laseja, vaan kyllä minä tällä viikolla laitan. Kuin vain sattuisi jotain matkustajaa niin lähettäisin vähän muutakin esim. hedelmiä vaan niitä ei voi pakaasina panna.
Mitään erikoista ei tänne kuulu paitsi mitä olette sanomalehdistä huomanneet. Jos niitä rahoja tulee Tampereelta ja tohtorilta niin voisi pari sataa laittaa säästöön kesätarvetta varten emännän tai minun nimellä siihen omaan pankkiin ja sille uudelle nupukalle 50 mk syntymäpäivänänsä. Pojan nimestähän olemme sopineet ja eiköhän tyttöselle panna nimeksi Kerttu, Helmi, Aino tai joku muu suomalainen tytön nimi. Kirjoittakaapa nyt heti tästä minulle. Terveisiä teille kaikille teitä kaipaavalta Kyöstiltäsi”