Kirje 1917-8-14, Helsinki
Rakkaimpani! ”Asun krokotiilien luolassa. Täällä ovat tehneet ryöstöjen jälkeen lakon meidän elintarvepolitiikkaa vastaan. Wuolijoen pakottivat eroamaan, sillä uhkasivat jo väkivaltaa. Nyt yrittävät sosialistimme johtaa tästä taloudellisesta lakosta, joka on tähdätty maanviljelijöitä vastaan valtiollisen lakon jonka mukaan pitäisi saada tietysti maaseutu. Täällä on ollut lakko 2 päivää. Ei tule taas muita lehtiä kuin Työmies, joka akiteeraa omaan pussiinsa.Olemme pyytänet taas eromme kiirehtimistä, vaan uutta hallitusta ei saada. Pelkään nyt kumminkin alkavan sen, jonka me kartoimme ja silloin alkaa ihmiset nähdä ja tuntea kutka rakasti tätä maata ja kansaa. Ole levollinen, sillä olethan rakkaimpani kaukana täältä kiehumapisteestä. Huomennahan alkaisi minun virallinen lomani, vaan luultavasti en voi täältä poistua. Älä pelkää tähteni ja älä usko turhia huhuja. Jos junat pysähtyy niin silloinkin koetan antaa jollain tavalla tietoja, ja jollen onnistu, niin älä ole toivoton. Tämän sanon kaiken varalta, kun tunnen sosialistien vehkeitä. Jos mellakat alkaa, niin ei ne tähtää enää meitä.
Sille uudelle tytölle emme voi maksaa 200 mk, ellemme maksa entisille enempi. Sen voit kyllä sanoa, että jos muualla Nivalassa maksetaan, niin silloin maksan tilissä entisillekin, vaan en voi tänne arvostella. Käske luoksesi tuumille. En usko, että siellä on tavallinen 200 mk, vaan jos on niin täytyy antaa. Ilman kenkiä tietysti reippaasti se maksetaan. Tietysti riippuu siitä millainen on tulija. Sille Leander Pikkaraiselle en muistanut antaa vastausta niittypohjasta. Luultavasti ne ovat niittämättä. Käske Fransun käydä katsomassa ja silloin saisi Mehtälän väki ne niittää. Jos olen luvannut, jota en muista, niin pitää antaa. Wuokra täytyy sopia myöhemmin. Jos ne jää itselle, niin täytyy kysyä, jos Hakalan Matti väkineen ne niittäisi meille, kun hän on velkaa. Maksusta sovimme kyllä. En ehdi enempää. Jumala kanssanne. Rakkaudella Kyöstisi”