Kirje 1919-5-25, Nivala
Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi! Olet varmaan taas ihmeissäsi, kun en lauantainakaan kirjoittanut, mutta olen tullut vähän kummalliseksi, kun ei tahdo olla aikaa ei yösydännäkään. Sillä emäntä on yhä heikko, ei taida voida olla yläällä. Lauantaina hän tuli kyökkiin asti, kun hommasin lampaita Mehtälään, niin henki meni niin ahtaalle, että hädin tuskin pääsi sänkyyn. Öisin ei paljon nuku. Käyn aina väliin häntä hivuttamassa. Nyt olen sunnuntaiaamuna 1/2 5 kastellut pyyheliinan kuumassa vedessä ja pannut sen aina kipeimmän paikan päälle. Tämmöiset työt estivät sinulle saamasta kirjettä tämän aaamun postiin. Nyt on väki syönyt sunnuntaiaamiaisen ja maitomiehet olen päästänyt ja maidonkin separeeranneet, niin joudunhan vähänkään omistamaan aikaa sinulle, kun lapset nukkuvat vielä. Käyn aina välillä muuttamassa käärettä emännälle. Kuule eikö ole suurta, ettei emäntätäti ole vihainen minulle. Woi kuolema kuinka kaunis sinä olet, kuin sinä tosi olet.Ihmettelet, kun emme kirjoita Huilun varsasta. Minä kerron ensimmäisen näkemykseni siitä, se oli silloin muutaman tunnin vanha. Se on hyvin vaalea, vankkakarvainen, etten koskaan ole varsaa semmoista nähnyt ja niin suhteellinen, ettei vähääkään ole saha renkun näköinen. Jalat vankat ja ruumis niin vankka, että tosiaankin se näytti kääpiöhevoselta eikä vähääkään se horjahdellut, vaan silmät olivat niin virkut ja elävät, että se näytti tätä maailmaa nähneen jo hyvin kauan. Miesten arvosteluja en ole kuullut. Sen vain osaan sanoa, etten koskaan ole nähnyt semmoista varsaa, sillä pikku varsoilla minusta on aina ollut liian pitkät jalat. —
Lapset lähtevät maanantaiaamuna Ouluun. Opettaja näet aikoi lähteä lauantaina, vaan olivat kai isänsä kanssa tuumineet, koska opettaja jäi, että isänsä pääsi siinä hevosessa. Jumala suokoon senkin papin teeskentelyn anteeksi. Tuntuuhan tämä elämä kummalliselta, kun lapset pitää lähettää Ouluun.” —
Sunnuntai-iltapäivällä
Emäntä on syönyt jo leipääkin ja sianlihaa. Sitten hän meni köökkiin ja oli noutanut palvilihaa ja oli niin kovin ahneesti jyrsimässä. — Nyt hän nukkuu, jospa muutos tulisi paranemiseen. Sanoithan, että jos hän kuolee, niin laudat määräsit, mutta mistä vaatetus sillä jos rupeamme täällä laittamaan, niin sekin on melkein mahdotonta, kun ei ole saatavissa liinaa eikä mitään mustaa kangasta laidoille, semmoista kyllä on mikä 1000 mk maksaa metri. Ilmoita tästä heti, että voin hommata niin kuin määräät.
Maanantaiaamu
Yö on ollut levoton, vaikka sairaalla ei ole tuskia, emme ole kumpikaan paljon nukkuneet, sillä heikko riutuva elämä, se niin pelottaa, kun ei tiedä milloin se sammuu. Ei emäntä puhu Jennistä eikä kaipaa ainakaan minun kaulaani. Me vain yhdessä puramme väliaitoja. Nyt tänä aamuna lähtevät lapset ja opettaja. Tuntuu se oudolta ja tyhjältä, vaan nyt tulee minulle paikka vintissä, jossa päivällä saan vähän nukahtaa. Iida otetaan niin kauaksi hoitamaan emäntää. Iida onkin yötä tällä puolen niin kuin varalta. Se on emännänkin tahto, etten olisi aivan yksin, jos hän kuolee.
Wiemme lehmiä Mehtälään. Ruvetaanko sieltä kulettamaan meijerissä. Siellä on kylvöt tehty, tiet tasattu ja panevat aitoja. Lämpöinen tervehdys omaltasi”