Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Odotin niin hartaasti telefoonipuhelua eilen, kun ajattelin sinun olevan Oulussa. No niin nyt oma koti lapsilla, tuntuu se niin hyvältä ja riippumattomalta, kun on oma koti. Kyllä lapsilla on iloista. Saavat vapauden, jota me kaikki ihmiset kaipaamme.Sitten tulee meille työnjohtaja, kyllä me emme enää muuten pärjää. Olet monesti puhunut sen asunnosta, jos se pitäisi panna vinttiin asumaan niin alkuajaksi, kun tulee valmiiksi tuo toinen puoli. Ajattelen, että jos se on alentuva luonne, niin tulee lähemmäksi meitä. Eikä olisi niin kovin väen kosketuksissa. Jos voisi arvostella, että hänellä on respektiä säilyttää siellä se itselleen, niin silloinhan ei haittaisi vaikka missä hän asuisi.
Sain juuri kirjeesi, josta kiitos. Et siis pääsytkään Ouluun käymään. Älä enää huolehdi auraamisesta, sillä kyllä se nyt lähtee menemään. Maanantaina rupeaa Iisakki Matin kanssa auraamaan ja toiset rupeavat lantaa ajamaan. Nyt on vedetty kaikki rukiit Mehtälästä, niitä tuli 1085 kg ja kauroja 1578 kg, ohria 1346 kg. Lempille puhuin sinne menosta. Hän ei vielä aivan varmaa sanonut, sillä hän ollut melkein jalaton taasen. Koetamme sitä pastorin Liisaa. Hänen uskon rupeavan. Tietysti otan hänetkin koko vuodeksi.’
Lehmät täytyi ottaa navettaan, sillä maito loppui kokonaan. Nyt on tosin kaunis ilma, mutta on vähän sateista, joten emme nytkään pane ulos.
Junnu on vielä heikko. Ei millään jaksa olla yläällä. Ja Maikki parka kärsii J kylmyydestä. Woi Maikki miksi on hän niin hauska sanonko tuhlaava. Woi niitä elämän haaksirikkoja. Ja miksihän lienee niin vähän onnea maailmassa. KESKEN”