Rakkaimpani! ”Kiitos huolehtivasta kirjeestäsi. Nyt ovat lapset menneet. En tahtonut voida sulattaa heidän lähtöään. Kaikki näytti täällä lähtiessä menevän hyvin. Lehmäkin saatiin hyvin rekeen ja työnjohtaja lähti sitä Walppaalla köryyttämään asemaa kohti. Me pantiin sinne Kukkanen. Sen varmaan muistatkin. Se oli muutamia viikkoja poikineena ja maitoa on 10 kg päivässä ja se on maitonsa pitävä. Koetimme harkita muitakin, vaan se on sopivin tällä kerralla. Kaikki tuntuu niin kummalta. Tuntuu paljon oudommalta kuin ensi lähtö. Pian kait se kumminkin tasaantuu, sillä Jumala varjelee ne siellä niin kuin kotonakin. Eikös sitä ole ihminen somas, kun rakkaimpamme pitäisimme vain luonamme ja olisimme silloin tyytyväiset. Waan jos ovat kauempana niin aina on somas pelko, joka väliin haihtuu.Meinasin tämän panna postiin keskiviikkoaamuna, kun saan tietoon lasten lähdön Ylivieskasta. Kaikki on käynyt oikein hyvin. Lehmäkin oli mennyt onnellisesti ja Stenbäckillä olivat saaneet lehmän lämpimään navettaan, jossa Iida sen sitten lypsi miehille särpimeksi. En antanutkaan särvin rahaa miehille. Kaikki tavarat oli punnittu vaunuun. Panen jäljennöksen tähän, että näet mitä sinne vietiin. Oli niin mukava, kun työnjohtaja oli mukana. Taitavasti hän kaiken johti. Pantiin yksi säkki perunoitakin, liekö säilyneet paleltumatta.
Olen myynyt vasikan nahkoja. Sain niistä 42 mk kpl, eikös ole kamala hinta. Kaksi vasikkaa pitäisi kanssa pian hävittää, kun sanovat tämän kuun perästä nahkojen hinnan laskevan. Wäinö meni kotiinsa viime sunnuntaina eikä ole vielä tullut tänne. On vähän epäilyjä, jos tuo jätti paikkansa. En vielä usko. Kantolan Aaku käski kysyä saisiko hän vähän ala-arvoisempia heiniä. Hän sitten maksaisi työllä ne. En ehdi enempää. On niin kiire. Kaipaava omasi”