Helsinki 31/12 22- 1/1 23 Rakkaimpani! ”Aloitan tämän kirjeen vuoden viimeisillä tunneilla klo 12. Lähden tunnin kuluttua Nikolain kirkkoon ottamaan vastaan uutta vuotta ja kiittämään Jumalaa siitä hyvyydestä ja rististäkin, jonka Hän on päälleni kuluneena vuotena uskonut. Tehtäväni suuruudet minua vapisuttavat monesti, mutta tarkoituksetta en liene tämän kuorman alle joutunut, sillä enhän ole tähän pyrkinyt. Vuoden viimeiset päivät ovat olleet meille ankaria työpäiviä. Lisäksi on täytynyt astua niin monen ihmisen toiveiden tielle, että tuntuu raskaalta. Olemme yhdistäneet kaksi suurta virastoa sosiaalihallituksen ja vankeinhoitohallituksen ministeriöihin, jolloin useita virkamiehiä joutui virattomaksi. Lisäksi panin minä ylimmän alaiseni esittelijän pois viralta lakkautuspalkalle. Se oli kova teko, mutta hän on ollut tällä tärkeällä paikallaan 20 vuotta tekemättä mitään. Bobrikoff oli hänet siihen aikanaan asettanut. Myös olimme antaneet tarkkoja aikoja työajasta ym. joten menettelymme tulee pian arvosteltavaksi. Ymmärrätte, ettemme itsemme vuoksi tätä kaikkea vaadi, mutta isänmaan onni vaatii tunnollista ja tarmokasta työtä kaikilta ja sen tähden koetamme me saada työhön myös virkamiehistön tässä maassa. Maksettakoon heille kohtuullinen palkka, mutta myös on silloin isänmaa oikeutettu vaatimaan tarmokasta työtä. Kun vielä saamme yhden lain, jolla työhön kykenemättömät voidaan poistaa, niin toivottavasti tulee ryhtiä enempi virastojen ja virkamiesten suoniin. On hyvin omituista, että minun hallituksen täytyy tämä tehdä. Mutta ellen tätä tekisi, niin ei toimintani tietäisi mitään uutta tuulahdusta tälläkin alalla. Maakysymyksen toimeenpano ym. tehtävät vaativat myös aikaa ja työtä, mutta kuukauden kuluttua tulee taas eduskunta, joka antaa uusia huolia. Me tarvitsemme nyt aikaa ja rauhaa toteuttaaksemme ohjelmamme, mutta sitä emme saa kyllin.Kello 11.30 Yritin kirkkoon, mutta en päässyt sisään ollenkaan, joten palasin kammiooni kirjoittamaan teille. Kello 12 otan vastaan uuden vuoden teitä ja tehtävääni muistaen. Te olette valaneet tinoja ja muistaneet minuakin. Minä muistan teitä, kun ehkä kaikki olette unten helmoissa. Siltä, jonka katse ulottuu meidän kaikkien yli, rukoilen suojelusta teillekin. Olin tänään päivällisellä Helmisellä. He käskivät sanoa terveisiä. Monet kyselevät milloin äiti tulee tänne. Ja mielelläni minäkin ottaisin vastaan, jos loppiaiseksi tulisit, kun minä en pääse. Mutta silloin pitäisi lähteä jo torstaina. En kumminkaan vaadi, kun minulla ei ole omaa kotia. Kävin sitä eilen katsomassa. Mukana seuraa piirustus. Huoneet ovat suuria ja komeita, paitsi kaksi pientä kamaria köökin sivulla. En oikein tiedä muutanko sinne, vai asunko tässä, koska vuokrarahat saan valtiolta. Halvimmalla pääsen tietysti näin, mutta vieraita en voi ottaa kotonani vastaan, enkä siis edustaa valtiota. Mutta se puolihan tässä onkin vaikea, ettei oikein tiedä, miten sen järjestäis. Onko se ukko Wälimäki käynyt sen jälkeen meillä? Minä järjestän asiani niin, että käyn 13 pnä kotona. Lapset lähtenevät 14 pnä. Wienolla minulla olisi täällä kirjoja vaan ei liene niiden lähettäminen nyt välttämätöntä. Jos vaadit niin lähetän laskuesimerkit ja Kallion historiat. Kirjoittakaa nyt ahkerasti minulle, kun teitä on paljon. Wielä kerran toivotan onnea alkavalle vuodelle. Kaivaten isä”