Kirje 1923-7-29, Helsinki
Rakkaimpani! Mitään erikoista ei minulle kuulu, vaan kirjoitan suuressa koti-ikävässäni. Sunnuntai on täällä ihmeen kaunis. Toivoisin samaa teille. Minun valitettavasti täytyy tehdä työtä koko päivän, eikä se ole ihmisiä häirinnyt vaikka rahaministerin kanssa pyörittelemme miljoonia.Ilmoittakaa päivittäin olkoon menestyksenne mikä tahansa. Sitä pelkään kaikkein eniten, ettette saa sitä apilaa kunnolla korjuuseen. Kun panette ne napille niin on turha seuraavana päivänä hajottaa, sillä ne ovat sitkeitä. Jos kumminkin on hyvin voimaa, niin tietysti on askel eteenpäin. Uskon asian haltuunne. Äidin täytyy olla ahkerasti väen mukana, kun on Wieno kodin silmänä ja se nilkku saisi myös pysytellä huoneella. Äidin pitää myös käydä Mehtälässä lohduttamassa Iidaa, vaikka Kivipellon johtoon luotan enempi. Konemiehinä pitää vuoroonsa kotona olla harjoittelijoiden, vaikka luulen Mannin jalkamiehenä paremmaksi. Myös voi Iisakilla ajattaa, jos nuorempia miehiä voi edullisesti käyttää muuhun. Toinen haravakone lienee viety Mehtälään, jossa on kaksi konetta ja arvattavasti suurempi väki. Sadeilmojen varalta huomautan, että Korpihaan perillä saisi ojata samaan tapaan kuin ennen on tehty. Samoin Takanevan tien toisenkin ravin saa luoda jos toinen ravi ja veto-oja ovat jo kokonaan läpi asti auki. Tie jätetään noin 7 metrin levyiseksi. Tämä sitä vasten, jos ei Takanevalla pääse työhön. Piirustan tähän tarkoitukseni. Syd. terveiset isältä”