Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Alan toipua vähitellen katumuksestani, joka on ollut niin valtava, ettet voi kuvitella. Minä en ymmärrä mikä voima minua pidätti, etten suostunut. Ajattelin vain näin on puhtain kanta ja tein sen mukaan. Vaan sitten laskeutui synkkä varjo. Miksi joutavasta kunnian arkuudesta hyljätä paikka, joka olisi sitonut meitä koko perhettä lähemmäksi toisamme. Syytin itseäni, etten astunut avuksesi lasten kasvatuksessa. Samalla olisin voinut vapauttaa sinut vähemmille huolille, vaikka se ensi asema oli tuonut kyllä uusia. Mutta olisimme tyttöjemme avulla sitä kuormaa voinut niin erinomaisesti jakaa. Näin syylliseksi tunnen teidän edessä itseni. Kumminkin minullakin on vahva usko, että näin on parhain, sillä jotain ihmeellistä luonnotonta painajaista minä pelkäsin. Ja kun minä pääsin yksin, niin aina varmistuin; ”tästä kannasta ei voi kukaan sanoa eikä ajatella huonoa.” Niin kuin se onkin. Mutta sittenkin. — Kiitos sinulle, joka olet aina vahvin taistelun hetkellä. Toivotaan, että tämä kuitenkin koituisi meille siunaukseksi. — Kiitos kaikesta. Syd. Terveiset Kyöstiltäsi”