Rakkaimpani! ”Olen hartaasti lukenut niitä Wilkunan kirjeitä. Löysin niitä joitakin ja panin ne tulemaan Härkösen ja Järvelän harjoittelukirjan sisässä. Luin niitä ja elin entisiä muistoja selostellen. Voi minua poloista en osannut aavistaa semmoiseksi, että Sinun täytyi apua hakea ystäviltäsi. Ja miksi näin tuhat kertaa miksi näin? — Mutta on niin ihanasti Jumala asettanut meidän elämämme, että olet vapautunut aina asumasta kanssani. Kiitos Jumala kaikesta. Suuri on Jumalan järjestys sittenkin. Kohta on ilta ja taistelut ovat päättyneet. Kumminkin tuntuu kuin minun pitäisi elää nyt sitä aikaa taas uudelleen. Nähden oman osani niin ihmeellisen selvänä. Pikku koiran pentu, joka seurasi Sinua. Vaikka potkaisitkin en nähnyt en ymmärtänyt. Weikko huutaa äiti. Onko se totta eihän semmoista ole olemassa. Elänhän nyt aikaa, jolloin etsin ja kaipasin jotakin vaan en ymmärtänyt mitään. Tunnen meneväni niin kauas. — Niin Jenny aikoi hakea Nuorisoseuran pöytäkirjoista, mitä sieltä Löytyisi Wilkunasta. Kiirehdin tämän postiinTervehdys omaltasi”