Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Onpa siellä taas monenlaisia huolia. Asia Oulun näyttelyn suhteen on aivan selvä. Minä olen sanonut maaherralle, että meillä on monena vuotena nuoret tahtoneet poikia kesken ja tänäkin vuonna on ollut kaksi tapausta. Tästä puhuessamme huomasin hänen sen tietävän. Emmehän veisi, kun on jyrkkä kielto, ettei viedä semmoisista karjoista, vaikka on kuinka hyvä karja. Toiseksi meillä ei ole kantakirjalehmiä, vaikka on tuotantolehmiä, jotka täyttävät sen mitan. Maaherra tarjosi eläinlääkärinkin tutkimaan, vaan en huolinut. Kun Kerttumme kotiutuu niin lähdemme uudelle taipaleelle luottamuksellisesti ja lyömme varmasti Nivalan karjat pian. Se on totta, että vilppi ja kateus on huutava karjaväen keskuudessa, mutta siitä ei saa huutaa sillä tavoin, että luulisivat valittelun johtuvan oman karjamme vuoksi. Myy pois se Ahkera ja Into.Sitten ne rengit — Milloin tulee Kerttu kotiin? Etkö tule silloin heti tänne. Toukokuun alussa mennään Mehtälään, silloin et pääse kun neuvoasi kysytään kaikkialla. Etkö voisi lauantaina lähteä niin voisit olla huonomman viikon.
Sitä alttarivaateasiaa en ole hoitanut ollenkaan. Wienohan lähti samana päivänä, kun minä tulin tänne. Minun täytyy käydä katsomassa ensi pyhänä jokaisessa kirkossa minkälaisia ne on täällä. Jos tulet niin tutkitaan yhdessä. Sitten lähetetään Wienolle ommeltavaksi. Se ei rasita aivoja eikä hermoja vaan syntyy ikuinen muisto. Me siis määräämme värin ja muodon. Jään odottamaan kirjeitänne. Tervehtäin Kyöstisi”