Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Maikin silmälasit olivat matkalaukussa. Vein ne heti kirjeen tultua korjauksille. Lupasivat lähettää heti tänään. Pyydä anteeksi huolimattomuuteni.Muuten kirjeesi oli kuin tuulahdus nuoruuden ja reippauden päiviltä. Tuntui niin somalle, että minäkin olen puuhaillut kotiaskareissa ja yrittänyt saada puhdetöissäkin työvälineitä kuntoon aikana, jolloin sinä helkyttelit ensimmäistä kangasta Heikkilässä. Taival oli tuntematon edessämme, mutta uskoa ja yritteliäisyyttä oli. Se oli niin erilaista, kun nykyään. Sittemmin me olemme kulkeneet halki sellaisen onnen kaaren, jota ei kukaan talonpoika ole Suomessa kulkenut. Ja sittenkin on se kaari harmauttanut hiukset, tuonut mukanaan onnen ohella paljon myös huolta ja murhetta, hionut särmiä, mutta paljastanut myös hermoja entistä aremmiksi, ärtysemmiksi ja herkemmiksi. Eristyneisyys kodista tietysti myös vaikuttaa monivaiheisella tavalla. Puhun lähinnä itsestäni, sillä te muuthan olette olleet lähempänä toisianne kodin piirissä. Ja muutenkinhan on äiti aina lapsia lähempänä. Tunnen kirjeestäsi, että mieltäsi painaa tämä eristyneisyyden henki. Tulithan helmikuussa tänne puhuaksesi siitä, vaan et aloittanut, kun minäkin sitä kartoin ja käyntini sekä poikien kirjoittamattomuus ehkä aiheuttivat sinussa uudelleen huolien aihetta. Ja vaikea onkin minun ymmärtää, ettei heillä ole halua minulle kirjoittaa eikä neuvotella asioista. Onhan hyvä, että kykenevät johtamaan ja hoitamaan asioita, mutta luulisi sen myös kannustavan kertomaan asioiden kulkua. Nytkin olen kirjoittanut Weikolle erikseen ja pojille yhteisiä kirjeitä vaan vastauksen arvoisena eivät he ole niitä pitäneet ja sen tähden en osaa enää kirjoittaa ennen kuin näen taas omin silmin asioiden kehityksen. en kumminkaan pidä sitä haluttomuutena vaan enemmän saamattomuutena, sillä eihän heillä luulisi olevan mitään minua vastaan. Olisi myös toivonut, että Kalervo olisi avonaisesti vastannut tuohon tammikuun kirjeeseeni. Nyt hän ei voi vastata enää muuten, kun esittämällä piirustuksen siihen, jonka toivoin hänellä olevan jo pääsiäisen aikana, kun kävin kotona.
Ehkä olisi ollut parempi, etten olisi näihin palannut, mutta minun herkistyi niin mieleni kirjeesi johdosta, joka puhui nuoruuden voimasta ja lakastuvasta miehuudesta, joka kumminkin on nähnyt ja kokenut paljon. Tämä oli taas meille yhteistä, sillä yhdessähän olemme soutaneet halki ulapan. Kiitos, että olet aina ollut uskollinen toveri, joka olet paljon ottanut osallesi mikä olisi kuulunut minun tehtäviini. Voisin taas melkein runoilla, jos olisi aikaa haaveluihin. Näen kauniita näkyjä, kun poskesi hehkuu odottavasta onnestamme. Tuo näky heinäkuun viimeisinä päivinä 1903 Takanevalla, josta olen joskus sinulle puhunut on silmieni edessä. Se ei palaa meille enää, kun muistona. Mutta hyvä niinkin. Haluaisin sinun tänne, vaan en ole uskaltanut pyytää, kun karjakko on poissa, mutta jos pääset niin tule heti, sillä minä tulen Helatorstaiksi ellen vapuksi. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”
JK. Se isompi kello Talonpoikaissäädyn entinen kello pannaan välikamariin ja se pienempi perikamariin. Wanhoista toinen Mehtälään ja toinen kyökkiin tai tupaan”