Rakkaimpani! ”Nyt istun täällä Helsingin kivimuurien keskellä vaikka mieli palaisi kotiin ja pellolle. Odotin hartaasti, että olette kirjoittaneet tänne, mutta kotoa ei ollut tullut mitään. Pyysin juuri puhelun Ouluun saadakseni tietää jotain lapsien kohtalosta, mutta en tainnut sinnekään päästä, joten olen täydellisesti tietämätön, miten jaksatte ja miten ovat asiat kehittyneet.
Tämän päivän olen ollut pankissa. Oudolta tuntui siellä olo. En ole sinne luotu, enkä valmistunut. Lisäksi voi siitä murista omat miehet, jotka olisivat tahtoneet asian vetää ryhmän harkittavaksi. Kumminkin annoin luvan ratkaista asian, jos johtokunta ja valtuuskunta ovat yksimielisiä. Ja niin kuuluivat olleen ja samoin lienee valtioneuvosto ja Tanner, joka presidentin oikeudella ratkaisi asian. Huomenna otan Suomen Pankin kassaholvit haltuuni ja pian saatte allekirjoittamiani seteleitä. Palkkaa myös maksavat enempi kuin ansaitsen, mutta sittenkin kaipaan teitä ja kotia.
Wakinaista asuntoa ei minulla vielä ole. Asun Agricolassa toistaiseksi, mutta koetan saada sopivamman asunnon mahdollisimman pian. Myytävänä olis osakehuoneistoja, mutta en ole ehtinyt niitäkään katsella. Kirjoittakaa pian. En tiedä tulenko ennen kuin 5 pv kotiin, sillä haluan 7 päivänä vasta lähteä takaisin. Waratkaa 6 päiväksi leivoksia, simaa ym, sillä voishan joku tulla vieraaksemme.
Ransu Jokisaarelle pitäisi antaa urakkatöitä tai ottaa päiväläiseksi, sillä ei voi perheensä takia pitää häntä työttömänä. Menköön Kalervo pyörällä sanomaan, ellei hänellä ole työtä. Puhelinpylväitä ei vielä ole ryhdytty pystyttämään, Aletaan sitten, kun tulen kotiin. Riennän asemalle tuomaan kaihoisat terveiset.
Omaltanne.

JK Kalervo saa ostaa uuden pyörän, mutta vanha on myös korjattava, että työnjohtaja ym saavat pitää sitä jalkanaan.”